Sokerihuppeli ja K-Elena

Pööpöstä oli hyvä ajatus mennä leffaan koska molemmilla oli vapaapäivä. Ja karkkipäivä. No mehän sitten mentiin katsomaan Lumikki ja metsästäjä. Huoh, Lumikki ja metsästäjä, toden totta. Siis anteeksi mikä tuo nimijuttu on olevinaan? Lumikki ja metsästäjä? Melkein yhtä tylsä kuin elokuva nimeltä Elena ja Pööpö! Tai ehkä vielä tylsempi.

   

Noh, urheasti kuitenkin sain sysättyä sivuun järkytykseni supertylsästä leffannimestä ja matka jatkui kohti pimeää salia punaisille istumapaikoille. Leffa sai luvan alkaa, niiden tuhannen ja yhden mainoksen jälkeen tietysti vasta, mutta sieltä se raina vaan lopulta kuitenkin rykäisi itsensä liikkeelle.  Tässä vaiheessa maha oli jo kipeä karkista ja kokiksesta, joita tylsyyksissään tuli ammennettua naamariin uutuustrailereiden räiskeessä.

 

Jossain välissä tajusin, että siinä lippusessahan luki Ikäraja: 12. Siis mitä ihmettä? 12-vuotias lapsi on vielä aivan papana. Tai minä ainakin olin. Niin liikuttavan sinisilmäinen, joka ei kauheasti kyseenalaistanut oikeastaan juuri yhtään mitään. Ja tämmöistäkö sen ikäiselle minälle olisi voinut syöttää oikein ison kankaan täydeltä? Tuskin. Ehkä nykylapset ovat jotenkin etevämpiä. Itse olisin määritellyt elokuvalle ikärajaksi K-15, tai vähintään K-aivan-sama-minkä-ikäinen-Elena, sen verran makeita painajaisia katselen ensi yönä.  

 

Eväkset

Pari juttua, joita päädyn ihmettelemään melkein joka kerta leffassa ollessani:

 

1. Miksi sillä kuolemisjutulla pitää pelleillä? Luulisi että jos on kuollut niin on kuollut, eikä siinä oikein mitkään oljenkorret ja taikatemput tehoa. Mutta kappas, kyllä ne vaan näissä tuntuu tepsivän! Tässä tarinassa tehokkain keino herättää henkiin oli tietysti pussailu. Njoo, tuo suuteloelvytys nyt on peräisin alkuperäisestä stoorista, sallittakoon se. Mutta olikohan se Narnia-elokuva, jonka lopussa pikkutyttö elvyttää kokonaisen armeijallisen sällejä takaisin elävien kirjoihin tipauttelemalla niiden päälle taikatippoja. Niin. Taikatippoja. Se meni aika paljon yli. Hmm.

   

2. Miksi elokuvissa tehdään asioita vain koska voidaan tehdä? Tässäkin oli joku järjettömän kokoinen super3D-mikälie PEIKKO, joka oli yhdessä(!) kohtauksessa elokuvan alkupuolella ja katosi sitten ikuisiksi ajoiksi. Kyseinen peikkonen ei edistänyt mitään, ei siis millään ilveellä liittynyt juoneen eikä yhtään mihinkään, mutta oli kuitenkin päätetty pökäistä mukaan minuutteja kerryttämään. Olihan se kohtalaisen hienosti toteutettu tekijöidensä taidonnäyte. Olisi kuitenkin jokseenkin suotavaa, että elokuva olisi enemmän elokuva, kuin 3D-animoijan CV.

3. Viimeisenä ja ehkä suurimpana ihmetyksen aiheena: Onko niitä mellejä pakko olla siellä pussissa ihan miljoonanlaista? Ei meinaa ehtiä keskittyä elokuvaan ollenkaan kun pitää kaivella sieltä niitä... Mitä ne on ne suklaiset..? Niitä ranskanpastilleja! 
  

No nyt on käytetty joululahjalippuset ajallaan ja kaikki on taas onnellista. Vai onko?
Selvinnee seuraavassa kirjoituksessa.

  
Elena