Jälkiehkäisypilleri vol. 3

Juu ei. Toiveajattelua. Niin loputtoman turhaa toiveajattelua. Sellaista, jonka takia tuli taas tirautettua kyynel jos toinenkin. Samperi vie, turhaa.

   

Sillä sieltä ne menkat taas lopulta tulla turahtivat omaan huolettomaan tapaansa tuoden mukanaan raastavan tuskan. Ja tällä kertaa sen perinteisen kuolettavan vastakrampin lisäksi myös tuskan siitä tiedosta, ettei sisälläni kellunutkaan ihmisolennon alku. Pitikin syödä se pirun pilleri silloin... Onko minun pakko olla näin hutilo! 

  

Kyllä minä järkevänä ihmisenä tietysti ymmärrän, etteivät todennäköisyydet olleet hetkeäkään puolellani tässä tapauksessa. Ei, vaikka sitä yritin mielessäni miten vääntää. Mutta silti. Tuntuu pahalta. Tuntuu, kuin jotain olisi viety pois, joku mahdollisuus uuteen huikeaan elämään. Uudenlaiseen onnentunteeseen. Ainahan voi yrittää uudestaan. Mutta juttu on siinä, kun sitä ei yritetty. Vahinkovauveliin me päädyttiin olemaan valmiit, jopa Pööpö onnistui sulautumaan ajatukseen. Ja lopulta suorastaan innoissaan sitä jo odotettiinkin! Suunniteltu lapsonen sen sijaan onkin ihan oma lukunsa... Sellainen odotuttaa itseään varmasti vielä useamman vuoden.

  

Tuntuupa jännältä itkeä jonkun sellaisen perään, jota ei koskaan ollut olemassakaan.

    

Fiilis on varmasti melkein yhtä kurja kuin hällä.

    

Ei tämä elämä tähän lopu. Eihän toki. Ehkä hiljentää vauhtiaan. Ihan pieneksi hetkeksi vain.

   

Elena
  

Jälkiehkäisypilleri vol. 2

Elämäni ensimmäisestä - toivottavasti myös viimeisestä - jälkiehkäisypilleristä on jo yli kuukausi. Monsuunit myöhässä. Reippaasti. Voihan se tietysti olla ihan täysin normaalia. Varsinkin tuon ämäkän jälkiehkäisynappulan jälkeen, joka voi kuulemma pistää pakin sekaisin moneksi kuukaudeksi. Jännitys hiippailee vatsan pohjalla. Vai onkohan se sittenkään pelkkää jännitystä mikä siellä hiipparoi...
 
Keskustelua. Analyyttista. Tulevaisuudesta. Mahdollisesta nykyisyydestä. Pööpö on kauhuissaan pelkästä ajatuksesta, että sisälläni porskuttaisi pikkuinen. Se sellainen söpö ja niin harmittoman olonen, mutta joka kuitenkin tulisi ennen pitkää pistämään koko elämänrytmimme remonttiin. Onkohan Pööpön tavara sittenkin luultua tujumpaa. Tuliko ehkäisynappi otettua kuitenkin aivan liian myöhään... Paperipussiin hengittelyä. Otsaan kihoavia hikikarpaloita.

Kolme päivää myöhemmin Pööpön paniikki on hälventynyt. Tilalle on tullut vieno hymy suupieleen ja katonrajaan kohdistettu haavehtiva katse. Voisiko tätä kuvailla jopa varovaiseksi innostukseksi? Viime yönä ennen nukkumaanmenoa Pööpö nosti hieman paitaani mahan päältä. Silitti, suukotti ja kuiskasi masulle: "Tule vain jos olet tullaksesi, rakkaudella isi."

Elena
  

Vaihtoehtoiset sormukset kihlajaislahjaksi!

Tuli mieleen vielä tuosta kosimisjutusta. No, ensinnäkin aion jutella Pööpön kanssa tästä avioitumisaiheesta ihan niin pitkän kaavan mukaan ja niin kypsästi kuin vain suinkin mahdollista. Kai me sitten päästään selville toistemme aivoituksista tämän asian suhteen. Henkisesti minä olen jotenkin jo ihan sormusta vailla kihloissa. Toivon, että Pööpö on myös. 
  

Sormuksista mieleeni rantautui eräs tosiasia: Pööpö ei voi pitää sormuksia eikä mitään koruja yllään töissä. Minusta olisi kuitenkin kiva - ja varmasti hänestäkin - että kihlauduttuamme mukana kulkisi joku merkki siitä lupauksesta, jonka olemme toisillemme tehneet.

  

Kiertelin tuossa yksi päivä netin ihmeellisessä maailmassa ja löysin jotain kautta tämmöisen DesignSkins-sivun, jossa voi suunnitella oman suojakuoren esim. puhelimeen. No minähän reippaana likkana menin heti innolla kokeilemaan ja suunnittelin minulle ja Pööpölle kihlajaiskuoret puhelimeen! Älkää pitäkö minua ihan hölmönä, leikkimielellä minä näitä suunnittelen ja viattomasti haavehdin vain, mutta jokin osa minusta on jo aika tosissaan melkein tilaamassa näitä kuoria! :D Puhelin kulkee aina mukana jos sormus ei jostain syystä töiden tai muun takia olekaan sormessa! :)

    
Eiköhän tässäkin tapauksessa kuva onnistu kertomaan paljon enemmän kuin tuhat huonosti muotoiltua sanaa. Eli tuossa ylhäällä oikealla olevan kuvan tyylistä kuorta ajattelin ensisijaisesti. Alhaalla oleva kuori olisi myös kaunis, mutta ehkä vaakasuuntainen kuva voi olla vähän hassu puhelimeen, jota käytetään enemmän pystysuunnassa. Nyt pitää yrittää lyödä jarrut pohjaan ja malttaa odottaa sinne kosintaan asti. Sitten voin räpsiä kuvat sormuksista ja suunnitella meille tuliterät kuoret!

Ehkä jotain tämän tyylistä siinä tapauksessa,
  jos meidän kädet ei olekaan kauhean kuvaukselliset.

 
Täällä voi käydä tuunailemassa omat suojat puhelimeen. Tai miksei vaikka läppäriin. Tai kahvinkeittimeen. Vaihtoehtoja tuntui olevan miltei rajattomasti! Minä jään odottelemaan Pööpöä kotiin, valmistelemaan puhettani hälle... :)

      

Elena 
  

Kyllä minua saisi jo kosaista kiitos

Kiire alttarille? No ei varsinaisesti. Mutta kyllä se vaan niin on, että tässä sitä ollaan jumitettu Pööpön kanssa jo useampi vuosi yhdessä. Ja minä ainakin olen varma että Pööpön kainaloon minä myös jään. Tässä on hyvä olla. Niin kyllä minua vaan sais jo kosaista kiitos. 

 

Voisiko olla niin, ettei Pööpö ole vielä täysin sitoutunut minuun? Aina kun me puhutaan aiheesta, tuntuu että se vähän välttelee koko keskustelua. Sen hän on tehnyt selväksi, että häntä ei saa kosia. Kosiminen on kuulemma miehen homma. Meuh. Ehkä Pööpö vain varmistelee sitä, ettei hänen sitten tarvitse alkaa kieltäytyä jos minä yllätän ja kosin...

  

Mihin ihmeeseen tämä suhde etenee jos ei pysty sitoutumaan toiseen vielä tosi monen vuoden jälkeen? Kyllä hän sanoo rakastavansa ja kyllä hän sanoo haluavansa minun kanssa lapsia ja omakotitalon ja koiran ja kaikki. 

- "Sitten joskus". 

Niinpä, sitten joskus. Mutta minun biologinen kello kilkatta jo! Ja hääkellot kilkattaa pään sisällä niin armottomasti ettei meinaa unta saada!   

  

Tiedän pareja, jotka ovat menneet naimisiin kymmenien vuosien yhdessäolon jälkeen. Ja päätyneet eroon. Ja tiedän pareja, jotka ovat menneet naimisiin muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen. Ja pysyneet yhdessä kuolemaan saakka. Kai se tunne on tärkein avioitumisessa. Se tunne, että kuuluu yhteen. Minua harmittaa kovasti, jos Pööpöllä ei ole sitä tunnetta minun kanssa.

 

Elena

 

Jälkiehkäisypilleri

Söin tänään jälkiehkäisypillerin. Ensimmäistä kertaa ikinä. Pööpö on sitä mieltä, ettei me olla valmiita saamaan vauvaa, joten "pelaillaan varman päälle". Okei. Pelaillaan sitten. Nuori tyttö apteekissa opasti, kuinka pillerit olisivat pelkkää kondomia parempi ehkäisykeino, kortsut kun voivat niin helposti mennä rikki, ihan niin kuin meillä nyt... Kyllä minä sen tiedän, tyttö hyvä. Mutta jatkuva pillerien popsiminen ei tunnu terveeltä. Ja minulla kun on niin käsittämättömän huono muistikin että onnistuisin möhlimään sen pillerisysteemin varmasti heti alkumetreillä!

   

Jälkiehkäisypilleri. Pelottavan näköinen levy. Tuommoinen varoitusväri ja kaikki.

Palatakseni siihen, mistä oikeastaan halusin kirjoittaa… Miten niin me ei oltaisi valmiita saamaan vauvaa? Olisihan siinä sitten rapeat yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua ja totutella ajatukseen?

   

Jos leikitään, että meillä olisi kotona ihan riittävästi tilaa ja ihan riittävästi rahaa, jolla ruokkisi vielä kolmannenkin suun. Ja molemmilla olisi ihan järkevät elämäntilanteet jäädä vanhempainlomalle... Niin olisimmeko me valmiita saamaan vauva? 

- "Ei."

Miksi ei? Mikä on se suuri ja salaperäinen tunne, mikä pitäisi tulla että on valmis saamaan jälkikasvua?

- "En minä tiedä, mutta ei me vaan olla valmiita vielä."

Tuntuuko, että lapsi muuttaa koko elämän suunnan, eikä välttämättä niin hyvällä tavalla..? Pahimmassa tapauksessa koko elämä loppuu lapsen syntymään?

- "No eeeeeiii..."

Eli kyllä.

    

Minun elämäni ei loppuisi. Päinvastoin. 

    

    

Elena 

 

Myötä ja vastamäessä

Ei me vielä tuollaista myötä- ja vastamäkijuttua olla alttarilla luvattu, mutta ehkä tässä parin vuoden sisällä. Minä ainakin toivon niin. Tässä blogissa kertoilen, miten minun ja mieheni Pööpön yhteiselo etenee. 

Tervetuloa mukaan seurailemaan, miten tässä käy!

Ehkä jonain päivänä.

Elena