Kullankaivaja

Nyt tuuttaa aika noloa settiä täältä näin. Minä olen koukussa. Nettipeliin. Huhhuh.

Minun luonteelle ei ole ominaista koukkuuntua mihinkään.  Ei ole yhtäkään televisiosarjaa, jota seuraisin säännöllisesti, ei pienintäkään rutiinia jota noudattaisin täsmällisesti. Tai edes suurpiirteisesti. Olen aivan liian laiska ja kyllästyväinen sellaisiin. Mutta nyt, tämä huikea peli, Gold Strike, on tuppautunut arkeeni melkein päivittäiseksi piinaksi.

Piinaavan pelistä tekee se, että sepä ei olekaan mitään harmitonta puutarhan kitkemistä. Tässä pelissä kaivetaan kultaa ja siinä kuulkaa kyseessä onkin ihan todellinen aivopähkäily. Onko jo syytä huoleen, kun sulkiessa silmäni näen välittömästi  sieluni silmin edessäni minkäs muunkaan kuin Gold Striken hämyisen kuontalon? Hrr.

  

Tältä näyttää koukkuuntumiseni kohde.

Vielä hurjan paljon nolommaksi tilanteesta muovaa se, että koukussa ovat itseni lisäksi myös sisareni, äitini ja isäni. Meneillään on armoton (ja loputon? voi apua) skaba kullankaivuun mestaruudesta! Isi on johdossa. 

Koe Gold Strike täällä. Omalla vastuulla.

  

Elena 

  

Rakkaat ystävät

Ystävien merkitys korostuu kummasti parisuhteen kokiessa epämieluisia käännähdyksiä. Minun kohdallani ystävättömyys on korostunut sitäkin kummemmin.
 

Ystäväni asuvat lähimmilläänkin satojen kilometrien päässä, samoin kuin perheeni. Aikoinaan lähdin kotikulmiltani opiskelupaikan perässä kauas kotoa, aivan toiselle puolelle Suomea. Sinne jäivät kaikki, jatkoivat elämäänsä saaden toisiltaan tarvitsemansa tuen ja turvan. 

Vasta hiljattain olen alkanut myöntää itselleni, kuinka totaalisen menetyksen kourissa olen kärvistellyt kaikki nämä vuodet. Yhtään likellekään vastaavaa ystävyyssuhdetta en ole onnistunut luomaan verrattuna niihin, jotka jätin sinne kauas. Odottamaan. Odottamaan sitä lomaa tai pidennettyä viikonloppua, jolloin loputtomalta tuntuva junamatka huipentuisi jälleennäkemiseen. Jälleennäkemiseen, jota varjostaa joka kerta tieto siitä, että kohta olisi taas aika päästää irti. 

 

Suku on ollut minulle aina hyvin rakas. Parhaat ystävät löytyvät serkkujen joukosta ja suvun ulkopuoliset ystävätkin ovat ammentuneet lähes poikkeuksetta sukulaisten kautta. Nykyisessä kotikaupungissani minulla ei ole sukua. Tunnen olevani vain käymässä. Joinain päivinä huomaan haaveilevani lähtemisestä. Lähtisin takaisin synnyinseudulleni, palaisin perheeni pariin sinne minne tunnen kuuluvani. Todellisuus tipahtaa tajuntaani siinä kohtaa kun muistan, ettei minulle olisi siellä tarjolla ensimmäistäkään koulutustani vastaavaa työtä. Senhän takia minä lähdin. Lähdin tekemään sitä, mitä todella haluan tehdä. Enkä koskaan arvannut, minkä hinnan siitä joutuisin maksamaan. 

  

Olo on yksinäisempi kuin koskaan. Minulla on ikävä teitä ystävät. Ihan hirvittävä ikävä. 

 

Elena

 

Täti puhuu seksistä

Onko teillä sukulaisia tai tuttavia, jotka kohtalaisen kunnioitettaviin ikälukemiin yltäessään ovat useimpia stereotypioita rikkoen alkaneet vapautua ja suorastaan härskistyä vuosi vuodelta? Niitä, jotka yllättävät vallan itsensäkin roisilla kielenkäytöllään ja keskustelualuevaltauksillaan. Mukavat lelut aikuisille, seksuaalisuuden herääminen uudella tavalla vanhemmalla iällä, ennennäkemätön potenssi... Nyt ei jätetä mitään arvailujen varaan! Ei edes fysiikan puolella: rintaliivien käyttöä voi vapaasti vähentää vaikka painovoimaa uhmaten. Ja miten niin muutenkin läpikuultavan paidan kaula-aukko ei voi yltää mukavan rivosti nännipihaan saakka? 

Keski-iän kriiseilyt ajat sitten ohittaneita uhmaikäisiä...

 

Noh. Minullapa on. Joinakin päivinä elämä tuntuu ripauksen rankemmalta kuin joinakin toisina päivinä.

  

Elena

Blogosfäärin helmet, osa 2

Täältäpä tuuttaa taas pieni rypäs lemppariblogejani, jotka ovat hiljattain tarttuneet matkaan ilahduttamaan arkeani! Tällä kertaa esittelen lifestyle-, päiväkirja- ja perheblogin:

 

Lifestyle

Tämä osio on varattu heille, jotka eivät ole tarkalleen osanneet päättää, 

mihin kirjoituksensa rajaisivat, joten he ovat onnistuneet istuttamaan blogiinsa 

kokonaisen elämän pienessä paketissa. Ilot ja surut, yhtä kaikki, pieniä 

häivähdyksiä elämästä kauniisti yhteen punottuna.

Welcome to FatCats World

FatCatin maailmasta kirjoittaa 28-vuotias nainen. Opiskelija, taiteilija, miniäkokelas. Sormukset on vaihdettu unelmien prinssin kanssa, tontti ostettu, elämä mallillaan. Pitkälle on päästy, mutta perillä tällä jännittävällä matkalla ollaan tuskin koskaan. Elämän reittikartoitusta huumorilla höystettynä.

  

FatCatin maailmaan pääsee vierailemaan tästä.

  

      

Päiväkirja

Tämä osio on varattu heille, jotka päästävät lukijansa 

tutustumaan mielensä syvimpiin syövereihin. Salaisia haaveita, 

mietelmiä, joita ei välttämättä uskalla sanoa edes ääneen. 

Tänään ajattelin...

Kolmekymppinen Daaliah kirjoittaa elämänmakuista blogia, johon on helppo jäädä koukkuun. Daaliah lupaa Tänään ajattelin... -blogissaan pähkäilyä, puntarointia, pohdintaa sekä pulputusta ja sitä lukija toden totta saa. Kaikki tuo tarjoillaan somaakin somemmassa kirjoitusasussa, joka siivittää sisältönsä alitajuntaan saakka peilaamaan omia kokemuksia. Hetken verran elämä tuntuu soljuvan kohtuuttoman kepein askelin blogin positiivisen asenteen innoittamana.

  

Tänään ajattelin... -blogiin voi käydä koukuttumassa täällä.

                  

 

Perhe

Tämä osio on varattu heille, jotka haluavat jakaa blogissaan 
perhe-elämänsä myötä- ja vastamäkiä. Lapset ovat perheblogien
ehdoton suosikkiaihe! :)

Pikku Seikkailija
Blogirakkautta ensi silmäyksellä! Tähän suloiseen perheeseen on vaikea olla hullaantumatta. Pikkuisen Pojun hurmaava äiti, Satu, kirjoittaa ihastuttavaa blogia perheensä värikkäistä touhuiluista. Jokainen päivä - kaikista yksinkertaisimmillaankin - on täynnä korvaamattoman kauniita ja tärkeitä elämyksiä. Tällä hetkellä perheessä jännitetään, paljastuuko äidin masussa porskuttava pikkuinen Pojun pikkuveljeksi vai pikkusiskoksi.

   
Pikku Seikkailijan perhe-elämään pääsee ihastumaan täällä.

   

Käy kurkkaamassa myös Blogosfäärin helmet, osa 1.
    
Toivottelen viihtyisiä hetkiä blogosfäärin helmien parissa! :)

   
Elena