Itsestäänselvyyksiä

"Kanadalainen Jessica Stilwell halusi antaa kolmelle tyttärelleen opetuksen. 12-vuotiaat kaksoset ja 10-vuotias kuopus olivat aiheuttaneet kodissa jatkuvaa sotkua, Mirror-lehti kertoo. Äidin raivo nousi, kun hän käsitti kiireisen päivän jälkeen, ettei mikään talon sotkuista ollut hänen itsensä aiheuttamaa. Hän aloitti lakon ilman varoitusta. Lokakuun 1. päivän jälkeen kodissa ei enää tiskattu, pyykätty eikä siivottu."

  

Lue koko juttu Iltalehdestä.

 

   

Loistavaa. Uupuneen äidin suunnitelma toimi kuin toimikin: Tytöt tajusivat lakon pointin, ottivat opikseen, treenailivat siivoamaan jälkensä.  Ja mikä tärkeintä, lakkasivat pitämästä äitiään itsestäänselvyytenä.

  

Tämä juttu pisti minut pohtimaan oikein tosissaan. Kuinka helppoa onkaan pitää toista ihmistä tai toisen ihmisen tekemisiä itsestäänselvyytenä. Aivan liian helppoa. 

  

Olenko minä hairahtanut moiseen itsestäänselvyytenä pitämiseen? Toden totta olen. Ihan liian kevyesti olen ajautunut uskomaan, että Pööpö herää kaikkina aamuina viereltäni ja auttaa päivän alkuun. Ja että hän keittää minulle kupin kuumaa, jos maailma potkii päähän ja mieli on maassa. Jotenkin olen päätynyt uskomaan, että vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka kuinka kiukuttelisin, Pööpö pysyy rinnallani ja jaksaa rakastaa minua. Kaikki murheet meidän välillä on selvitettävissä.

  

Ihan liian nopeasti kaikesta tuosta on tullut sitä tavallista arkea, jota on vaikea nostaa jalustalle. Vaikea muistaa arvostaa. Mutta kivuliaalla tavalla olen saanut kokea, ettei mikään tuollainen ollutkaan itsestäänselvää. Se olikin kaikki ihan hirveän haurasta.

 

Pööpö ei ole ollut kotona yli kahteen viikkoon. Hän on mietiskelemässä. 

 

Enää en pidä häntä itsestäänselvyytenä.

 
Elena

  

Kasvot menneisyydestä

Uskon nähneeni vilaukselta ihmisen, jota en ole tavannut vuosikausiin. Hän tuli eilen minua vastaan kadulla. Nuori nainen,  menestyvän ja hyvinvoivan oloinen. Yli kymmenen vuotta minua nuorempi. Lapsuusajan naapurini, saman kadun kasvatti kolmen talon päästä kodistani. 

  
Eräs hänen kanssa vietetty ilta on painunut mieleeni. Hän oli hyvin pieni, ehkä neljän vanha, kun hän yllättäin ilmestyi kotiovellemme. Kello oli jo paljon, tai ainakin niin paljon että alle kouluikäisten pitäisi olla valmistautumassa unten maille. Vaan tämä pieni naapurin tyttö seisoi meidän ovella. Hän pyysi minua tai siskoani tulemaan hänelle ja veljelleen lapsenvahdiksi. Eikä pelkästään pyytänyt, hän anoi. Hädissään. Muut naapuruston teinit oli käyty jo läpi, eikä kukaan ollut suostunut. Meilläkin oli siskoni kanssa illaksi suunnitelmia, jotka kuitenkin saivat jäädä meidän päätyessä yöksi naapuriin kaitsemaan lapsia. Tytön kirkkaat ja itkuiset silmät eivät antaneet meille vaihtoehtoja.
  

   

Kävi ilmi, että perheen äiti oli lähtenyt juhlimaan pikkujoulua työporukalla. Miehensä hän oli jättänyt lasten kanssa kotiin. Tai niin hän luuli. Äidin lähdettyä isänkin menojalka oli alkanut vipattaa. Tämän pienen tytön piti itse huolehtia siitä, että pärjäisi yön yli yksin kotona. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö isä olisi jättänytkin lapsia yksin kotiin, jos tyttö ei olisi onnistunut löytämään yöksi itselleen lastenhoitajaa.
  
Sinä päivänä minulle valkeni, etteivät kaikki äidit ja isit ole yhtä hyviä äitejä ja isiä kuin omani. Eivät edes ne näennäisesti niin kiltit ja mukavat naapurin äidit ja isit. 
  
Elena 
  

Lasinen lapsuus - Ääni lapselle

Törmäsin toiseenkin pari vuotta vanhempaan Lasinen lapsuus – videoon. Vanhempien baari-ilta on taitavasti upotettu lasten leikkeihin dubbaamalla lapsille humalaisten äidin ja isin äänet. Alussa kaikki tuntuu harmittoman hassulta. Loppua kohden minä ainakin jo väännän itkua. Todella pysäyttävä ja toimiva video tämäkin.

Elena

Fragile Childhood - Lasinen lapsuus

Lasinen lapsuus – toiminnan tueksi tehty huikaisevan pysäyttävä video julkaistiin muutama päivä sitten. Se on kerännyt huomiota pitkin maailmaa. 
  
”Lasinen lapsuus -toiminta korostaa lapsen näkökulman huomioimista ja lapsen avuntarpeen ensisijaisuutta. Perheen elämää tarkastellaan lapsen silmin ja kokemusmaailmaa kunnioittaen. Vieläkään ei yleisesti ymmärretä, kuinka paljon kodin alkoholinkäyttö heijastuu lasten tunne-elämään, elämänvalintoihin ja myöhempään päihteiden käyttöön. Usein ajatellaan, että vasta ongelmaksi muodostunut juominen aiheuttaa lapselle haittoja.”  

   

Lasinen lapsuus
      

  

  

Minä olen yksi niistä harvoista, joiden ei ole tarvinnut ikinä nähdä vanhempiaan humalassa. Eikä minun ole ikinä tarvinnut ihmetellä, mitä ruskeat aikuistenjuomat jääkaapissa ovat. Niitä ei ollut. Molempien vanhempieni lapsuus pilattiin alkoholilla. He eivät halunneet omille lapsilleen käyvän samoin.

    

Minulle on kehittynyt hyvin epäsuomalainen suhtautuminen alkoholiin. Ehkä jopa hiukan sairas suhtautuminen. En käytä alkoholia juuri ollenkaan. Toisinaan suorastaan pelkään sitä. Minulla ei ollut lasista lapsuutta, ei. Mutta silti, näin aikuisenakin samaistun videon kauhistuneisiin lapsiin hirvittävän suurta myötätuskaa tuntien.

  

Elena
   

Jälkiehkäisypilleri vol. 3

Juu ei. Toiveajattelua. Niin loputtoman turhaa toiveajattelua. Sellaista, jonka takia tuli taas tirautettua kyynel jos toinenkin. Samperi vie, turhaa.

   

Sillä sieltä ne menkat taas lopulta tulla turahtivat omaan huolettomaan tapaansa tuoden mukanaan raastavan tuskan. Ja tällä kertaa sen perinteisen kuolettavan vastakrampin lisäksi myös tuskan siitä tiedosta, ettei sisälläni kellunutkaan ihmisolennon alku. Pitikin syödä se pirun pilleri silloin... Onko minun pakko olla näin hutilo! 

  

Kyllä minä järkevänä ihmisenä tietysti ymmärrän, etteivät todennäköisyydet olleet hetkeäkään puolellani tässä tapauksessa. Ei, vaikka sitä yritin mielessäni miten vääntää. Mutta silti. Tuntuu pahalta. Tuntuu, kuin jotain olisi viety pois, joku mahdollisuus uuteen huikeaan elämään. Uudenlaiseen onnentunteeseen. Ainahan voi yrittää uudestaan. Mutta juttu on siinä, kun sitä ei yritetty. Vahinkovauveliin me päädyttiin olemaan valmiit, jopa Pööpö onnistui sulautumaan ajatukseen. Ja lopulta suorastaan innoissaan sitä jo odotettiinkin! Suunniteltu lapsonen sen sijaan onkin ihan oma lukunsa... Sellainen odotuttaa itseään varmasti vielä useamman vuoden.

  

Tuntuupa jännältä itkeä jonkun sellaisen perään, jota ei koskaan ollut olemassakaan.

    

Fiilis on varmasti melkein yhtä kurja kuin hällä.

    

Ei tämä elämä tähän lopu. Eihän toki. Ehkä hiljentää vauhtiaan. Ihan pieneksi hetkeksi vain.

   

Elena
  

Jälkiehkäisypilleri vol. 2

Elämäni ensimmäisestä - toivottavasti myös viimeisestä - jälkiehkäisypilleristä on jo yli kuukausi. Monsuunit myöhässä. Reippaasti. Voihan se tietysti olla ihan täysin normaalia. Varsinkin tuon ämäkän jälkiehkäisynappulan jälkeen, joka voi kuulemma pistää pakin sekaisin moneksi kuukaudeksi. Jännitys hiippailee vatsan pohjalla. Vai onkohan se sittenkään pelkkää jännitystä mikä siellä hiipparoi...
 
Keskustelua. Analyyttista. Tulevaisuudesta. Mahdollisesta nykyisyydestä. Pööpö on kauhuissaan pelkästä ajatuksesta, että sisälläni porskuttaisi pikkuinen. Se sellainen söpö ja niin harmittoman olonen, mutta joka kuitenkin tulisi ennen pitkää pistämään koko elämänrytmimme remonttiin. Onkohan Pööpön tavara sittenkin luultua tujumpaa. Tuliko ehkäisynappi otettua kuitenkin aivan liian myöhään... Paperipussiin hengittelyä. Otsaan kihoavia hikikarpaloita.

Kolme päivää myöhemmin Pööpön paniikki on hälventynyt. Tilalle on tullut vieno hymy suupieleen ja katonrajaan kohdistettu haavehtiva katse. Voisiko tätä kuvailla jopa varovaiseksi innostukseksi? Viime yönä ennen nukkumaanmenoa Pööpö nosti hieman paitaani mahan päältä. Silitti, suukotti ja kuiskasi masulle: "Tule vain jos olet tullaksesi, rakkaudella isi."

Elena
  

Sinä olet kaunis

Tänään Supernannyn uudet opit -ohjelma availi jälleen silmiäni: Lapset ja nuoret - miksei vähän aikuisemmatkin - eivät kaikki lähellekään ymmärrä kuvankäsittelyn voimaa. 

  

Ohjelmassa 12-vuotias tyttönen oli murheissaan, hän koki olevansa tolkuttoman ruma ja tyhmä tyttö. Hän oli ajellut sääri-, käsi-, jopa selkäkarvojaan 10-vuotiaasta lähtien, hän pakkeloi naamansa joka päivä kaksi tuntia ennen kouluun lähtöä, hän selaili päivät pitkät epärealistisen kauniilla malleilla täyteen ahdettuja muotilehtiä... Todellisuudessa tämä 12-vuotias tyttö oli mitä kaunein nuori naisenalku luonnollisessa lookissaan, ja ainoa asia, joka hänestä välittyi ulospäin negatiivisena, oli tuo jatkuva itsensä mollaaminen. 

   

Median voima on niin pökerryttävän suuri, että ihan pahaa tekee. Lehdet tekevät bisnestä, hankkivat kilpaa raflaavia otsikoita. "Bikinimainoksen mallit vaarallisen yliruskettuneita", "Mallilta muokattiin peppu pois"... Näitä juttuja on jatkuvasti, eikä ne hyvänen aika ole mitään vahinkoja! Niillä saadaan näkyvyyttä, järjettömästi ilmaista mainostilaa jokaisessa lehdessä, jossa niitä jaksetaan kauhistella! Ja joka kerta, joku viaton sinisilmäinen lukija jää niihin koukkuun, minunkin tulisi näyttää tuolta...

 

Iki-ihana Dove-mainos jaksaa hämmästyttää tehokkuudellaan joka kerta:

 

Muistattehan kertoa lapsillenne ja pikkusisaruksillenne median luomien kauneusihanteiden järjettömyydestä, ettei heidän tarvitse itkeä iltaisin itseään uneen tuon Supernanny-ohjelman neitosen tavoin.

 

Ja muista, ystävä hyvä, Sinä olet kaunis. Juuri omana itsenäsi.
 
Elena
  
PS. Kyseisen Supernanny-jakson voi katsoa täältä.

Huippumälli haussa

Rakas mieheni Pööpö ei välttämättä voi saada biologisia lapsia syystä, jota en tässä ala kovin tarkkaan avaamaan. Kyseessä kuitenkin taannoinen onnettomuus, jonka seurausta tämä mahdollinen - tai melkein todennäköinen - lapsettomuus on.

   

Pari tämmöistä meillekin kiitos :)

Lasten hankkiminen ei meillä ole varsinaisesti ihan ajankohtaista, vaikka enemmän juttujani lukeneet saattavat muistaa, etten minä todellakaan pistäisi pahakseni jos jokunen pikkuprinsessa tai –prinssi tulisikin jo elämäämme ilahduttamaan. Pööpö on se, joka heittelee tässä asiassa kapuloita rattaisiin, hän ei ole ihan vielä valmis vaihtamaan kakkavaippoja ja heräilemään pitkin öitä ja suunnittelemaan menemisiään ja tulemisiaan pikkupalleron mukaan. Mutta sen verran hyvin minä Pööpön tunnen, että tiedän hänen haluavan lapsia aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin! :)  
  
Tutkiskelin vähän asioita ja copypastetin tähän Väestöliiton sivulta muutamia vaihtoehtoja, joita meidänkin pitää todennäköisesti harkita jossain vaiheessa tulevaisuutta:  
  
Koeputkihedelmöityshoidot
  

Koeputkihedelmöityshoito eli IVF (in vitro fertilization) on vakiinnuttanut paikkansa tehokkaimpana lapsettomuuden hoitokeinona viimeisten 30 vuoden aikana. Sitä voidaan käyttää lähes kaikissa lapsettomuusongelmissa, niin naisesta kuin miehestäkin johtuvissa hedelmällisyyshäiriöissä. Koeputkihedelmöitystä käytetään niissä tapauksissa, joissa hedelmöitymisen ja raskauden alkamisen todennäköisyys muilla keinoin on hyvin pieni. 
  
Inseminaatio eli keinohedelmöitys 
  
Inseminaatiota käytetään erityisesti silloin, kun kyse on lievästä siittiötuotannon häiriöstä tai lapsettomuuteen ei ole löytynyt mitään selvää syytä (selittämätön lapsettomuus). Raskauden alkamisen todennäköisyys on inseminaatiohoidoissa noin 10–15 prosenttia yritystä kohden. Suurin osa raskauksista alkaa ensimmäisen 3–4 hoitokerran aikana.

    

     

Luovutettujen munasolujen ja siittiöiden käyttö

  

Tilanteissa, joissa omien sukusolujen (munasolut tai siittiöt) tuotanto on hiipumassa tai loppunut, voidaan harkita luovutettujen sukusolujen käyttöä. Luovutettujen sukusolujen käyttöä voidaan myös suunnitella, jos raskaus omilla sukusoluilla ei ole onnistunut useista yrityksistä huolimatta.

  

Kaikki sukusolujen luovuttajat on valittu huolella ja he ovat käyneet läpi terveystarkastuksen. Luovuttajien on lain mukaan rekisteröidyttävä, koska hoidosta syntyneellä lapsella on oikeus saada tietoonsa luovuttajan henkilöllisyys (Laki hedelmöityshoidoista).

  

Suurin osa munasoluluovutushoidoista tehdään vastaanottajille tuntemattomien, rekisteröityjen munasoluluovuttajien soluilla, mutta myös vastaanottajalle tuttu henkilö voi luovuttaa munasoluja. Munasoluluovutushoidossa luovuttaja käy läpi munarakkuloiden kypsytyshoidon ja munasolujen keräyksen. Munasolujen vastaanottajalle annetaan kohdun limakalvoa valmistavaa lääkitystä ennen alkionsiirtoa.

    

Lähde:  

Väestöliiton Lapsettomuusklinikka

    

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa kuulostavat tietysti parhaimmalta. Täytynee pitää peukkuja, että ne toimivat sitten meidänkin tapauksessa jos perinteinen lapsenteko ei ala tuottaa tulosta! :) JOS Pööpön tavara on kuitenkin täysin tehotonta, pitää kai ottaa käyttöön tuo viimeinen vaihtoehto ja alkaa etsiskelemään sitä huippumälliä joka minun munasolusen kykenisi hedelmöittämään! Mutta tosiaan, kaikki tämä on ajankohtaista ehkä vasta useamman vuoden päästä...

  

Asia tuntuu paljon vähemmän pelottavalta nyt kun tajusin, ettei me mitenkään automaattisesti olla jäämässä lapsettomiksi. Vaihtoehtoja on paljon, ei siis syytä paniikkiin! :)

    

Elena 

  

Varo lapsia

Fingerpori

  
  
Haluaisin kirjoittaa teille haaveestani saada jonain päivänä läjäpäin ihania vauvoja Pööpön kanssa. Tai ei ihan läjäpäin mutta... Ehkä kolme. Että mahtuvat sitten sopivasti takapenkille, kuten Pööpö asian mutkattomasti ilmaisi. Ehkä kaksi tyttöä ja yksi poika. Tai samapa tuo! Ihania lapsia kuitenkin. 
Ja haluaisin kirjoittaa teille siitä, kuinka minua pelottaa, ettei lapsihaaveeni ole ollenkaan toteutettavissa. Tai jos onkin, niin sen toteuttaminen ei todennäköisesti ole millään tavalla helppoa. 

 

Kerron tarkemmin piakkoin. Pitänee ensin käydä vähän läpi omia tuntemuksia tämän asian kanssa. Taas. Ehkä jo tuhanteen kertaan :)

  

Elena

 

PS. Kärsiikö kukaan muu tolkuttoman huonosta unirytmistä? Meinaan kukkua aamutunneille ihan joka yö... :D 

 

Jälkiehkäisypilleri

Söin tänään jälkiehkäisypillerin. Ensimmäistä kertaa ikinä. Pööpö on sitä mieltä, ettei me olla valmiita saamaan vauvaa, joten "pelaillaan varman päälle". Okei. Pelaillaan sitten. Nuori tyttö apteekissa opasti, kuinka pillerit olisivat pelkkää kondomia parempi ehkäisykeino, kortsut kun voivat niin helposti mennä rikki, ihan niin kuin meillä nyt... Kyllä minä sen tiedän, tyttö hyvä. Mutta jatkuva pillerien popsiminen ei tunnu terveeltä. Ja minulla kun on niin käsittämättömän huono muistikin että onnistuisin möhlimään sen pillerisysteemin varmasti heti alkumetreillä!

   

Jälkiehkäisypilleri. Pelottavan näköinen levy. Tuommoinen varoitusväri ja kaikki.

Palatakseni siihen, mistä oikeastaan halusin kirjoittaa… Miten niin me ei oltaisi valmiita saamaan vauvaa? Olisihan siinä sitten rapeat yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua ja totutella ajatukseen?

   

Jos leikitään, että meillä olisi kotona ihan riittävästi tilaa ja ihan riittävästi rahaa, jolla ruokkisi vielä kolmannenkin suun. Ja molemmilla olisi ihan järkevät elämäntilanteet jäädä vanhempainlomalle... Niin olisimmeko me valmiita saamaan vauva? 

- "Ei."

Miksi ei? Mikä on se suuri ja salaperäinen tunne, mikä pitäisi tulla että on valmis saamaan jälkikasvua?

- "En minä tiedä, mutta ei me vaan olla valmiita vielä."

Tuntuuko, että lapsi muuttaa koko elämän suunnan, eikä välttämättä niin hyvällä tavalla..? Pahimmassa tapauksessa koko elämä loppuu lapsen syntymään?

- "No eeeeeiii..."

Eli kyllä.

    

Minun elämäni ei loppuisi. Päinvastoin. 

    

    

Elena