Väriä elämään!

Joka kevät minä rakastun. Väreihin. Onko mitään kodikkaampaa kuin värit? En ole ikinä osannut päättää, mikä voisi olla lempivärini, joten olen päätynyt käyttämään niitä kaikkia! Ja aivan hullun lailla!

Uusin hankintani on söpö pieni väriläiskä eteisen lattialla. Tämä tämmöinen tarttui mukaan Ikeasta. 

Tuntuu, että minun asuntoon mahtuu loputtomasti kivoja värikkäitä mattoja. Nämä löytyi Kodin Ykkösestä. 

Ikea on siitä ihana, että siellä monet jutut on niin rohkean värikkäitä. Sohvatyynyt löytyivät sieltä. Anttilasta mukaan lähti Annon Tähkäverhot.

Pöydille on kiva ripotella värikkäitä tabletteja. Nämäkin on Anttilasta.

Ah, enhän ole ainoa joka rakastaa värikkäitä muistilappusia? Näitä löytyy onneksi varmaan jokaisesta putiikista!

Yksityiskohtien merkitystä kodikasta sisustusta mietittäessä on syytä olla vähättelemättä. Tämmöisiä ihanan kirkuvan pinkkejä magneetteja löytyy Ikeasta.
  

Intouduin värittämään myös uuden puhelimeni pinnan mitä riemastuttavimmilla suojatarroilla. Tällaiset voi tilata DesignSkinssiltä. 

Kyllä, kotini on värejä tulvillaan. Ja siksipä täällä viihdynkin niin hyvin! Uskaltakaa tekin rakastua väreihin hyvät ystävät! Ette tule pettymään :)

  
Elena
 

Kullankaivaja

Nyt tuuttaa aika noloa settiä täältä näin. Minä olen koukussa. Nettipeliin. Huhhuh.

Minun luonteelle ei ole ominaista koukkuuntua mihinkään.  Ei ole yhtäkään televisiosarjaa, jota seuraisin säännöllisesti, ei pienintäkään rutiinia jota noudattaisin täsmällisesti. Tai edes suurpiirteisesti. Olen aivan liian laiska ja kyllästyväinen sellaisiin. Mutta nyt, tämä huikea peli, Gold Strike, on tuppautunut arkeeni melkein päivittäiseksi piinaksi.

Piinaavan pelistä tekee se, että sepä ei olekaan mitään harmitonta puutarhan kitkemistä. Tässä pelissä kaivetaan kultaa ja siinä kuulkaa kyseessä onkin ihan todellinen aivopähkäily. Onko jo syytä huoleen, kun sulkiessa silmäni näen välittömästi  sieluni silmin edessäni minkäs muunkaan kuin Gold Striken hämyisen kuontalon? Hrr.

  

Tältä näyttää koukkuuntumiseni kohde.

Vielä hurjan paljon nolommaksi tilanteesta muovaa se, että koukussa ovat itseni lisäksi myös sisareni, äitini ja isäni. Meneillään on armoton (ja loputon? voi apua) skaba kullankaivuun mestaruudesta! Isi on johdossa. 

Koe Gold Strike täällä. Omalla vastuulla.

  

Elena 

  

Iso herne pienessä nenässä - Hynynen ja Vain elämää

Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen kiskaisi keilapallon kokoisen herneen nenänsä syövereihin huomattuaan, minkälaisiin myyntilukemiin Vain elämää –tv-sarjan seurauksena julkaistut levyt ovat yltäneet. Kiukunpuuskassaan hän alentuu kolumnissaan lyttäämään syvälle maanrakoon koko suurta menestystä niittäneen ohjelman. Osansa saavat toki myös sen tähtiesiintyjät ja jopa katsojat: 
  

Vain elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä ”iloista laatuviihdettä”. Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde. Meillä Karjalassa tajutaan, että kyllä paska on paskaa, vaikka sitä kutsutaankin iloiseksi laatuviihteeksi. Aikuiset ihmiset, nämä niin sanotut tähdet, istuvat pöydän ääressä kitaten punaviiniä ja syöden sisäfilepihviä, välillä avaudutaan ja kerrotaan lapsuuden ja aikuisuuden traumoista, käydään laulamassa kolmen euron taustojen päälle joku kusinen kappale ja sitten halaillaan ja tirautellaan porukalla pienet itkut.
  
Mitä helvetin iloista laatuviihdettä se semmoinen on? Huijausta se on. Huijausta, johon on langennut koko Suomen kansa. 
    

Näin tuumaa Jouni Hynynen "Vain helvettiä" -kolumnissaan.

     

  

Hyvä on, jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Äärimmäisen toivottavaa on, että jokaisella olisi myös ymmärrystä tahdikkuuteen mielipiteensä esittämisessä. 

    

Televisioala porskuttaa nykyään realityn voimalla eteenpäin, sen me tiedämme jokainen. Reality on huomattavan halpaa ja nopeaa tuottaa. Niin loputtoman harmillista kuin se onkin, laatudraama jää hurjan usein kakkoseksi realitylle uusia ohjelmasisältöjä televisiokanaville valittaessa.

     

Joten, mikä olisi taiteilija Hynyselle sopivaa reality-viihdettä, kun Vain elämää ei tunnu uppoavan? Tuuri? Tallinna? BB? Vai voisiko Hynysen mieleen olla uusi hääohjelma, jos joku näkökulma häihin olisikin vielä käsittelemättä? Kiinnostaisiko häntä kauneusleikkaukset? Lapsimissit tai luksusmammat? Ehkä koiran värjääminen siniseksi..? Shoppaus-, kokkaus-, deittaus-, meikkaus-, sheikkaus-, treenaus-, trimmaus-, skimbaus- vai ryyppäysmaratonit? Tuntuu uskomattomalta, että juuri Vain elämää –sarjan kohdalla Hynynen päättää käyttää sanaa paska.

  

Vain elämää -sarjassa jokaiselle suomalaiselle tutut ihmiset paljastavat omat kipupisteensä. Heikkoutensa ja vahvuutensa. Herkkyytensä. Osoittavat kasvaneensa ihmisinä vaikeiden aikojen myötä. Vahvistuneensa. Ja ennen kaikkea osoittavat olevansa iloineen ja suruineenkin kuin kuka tahansa meistä. Heidänkin elämänsä – monille niin tuntematon ja usein jalustalle nostettu taiteilijaelämä – on toden totta pohjimmiltaan vain elämää. 

 
Hynynen kauhistelee kyseisen sarjan tulevan uusintana ehkä jo kevään aikana. Toivon todella, että hänkin onnistuisi ylittämään ennakkoluulonsa ja katsomaan ohjelman läpi. Ja ehkä oppimaan ohessa ripauksen nöyryyttä.
 

Jouni Hynysen kolumnin voi käydä lukemassa täältä.

 

Elena

DesignPässi

Eilisen riemastuttavan tyttöjenillan suurin järkytys liittyi erääseen pässiin:

  

Tämä pässi on suomalaista designia, Aarikkaa. Se on 24 cm korkea ja valmistettu puusta. Pässiä tehdään useassa eri värissä: puunvärisenä, monivärisenä ja valkoisena. Pässi ei sovellu leikkikaluksi, vaan se on tarkoitettu koriste-esineeksi. Pässi on mieluisa lahja laadun ystävälle!

 

Mukava pässi kerta kaikkiaan, kyllä. Mutta nyt pääsemme käsiksi siihen järkyttävään osuuteen: hinta. Mitä arvelisitte? Ehkä satasen tai pari, kuitenkin suomalainen laatutyö kyseessä. Voihan se olla että pässistä pääsee pulittamaan yllättäin jopa viisikin sataa, tuskin nyt kuitenkaan kuutta... Ei, ystävät. Tämä pässi maksaa 1.650,00 euroa.

  

Kertokaa minulle, mistä tämmöinen hinta kumpuaa? Vai kumpuaako mistään..? Voisikohan olla, että suomalaisilla designpässeillä on vaan yksinkertaisesti kihahtanut pissi päähän? Mene ja tiedä.

 

Elena

  

95 vuotta

Hämmentävä itsenäisyyspäivä. Hämmentävä siksi, että kaikkia itsenäisyyspäiväperinteitäni uhmaten olen viettänyt koko pitkän päivän sisätiloissa. Yksin. Katsomatta linnan juhlia (Pööpö vei telsun). Kuunnellen radion tylsää keskusteluohjelmaa. Kirjoittaen. Rapistellen sinivalkoisia karkkeja. Syöden oikein perinpohjaisen antaumuksella ja varmasti monen monen muunkin edestä. Potien ähkyä.

Jenni Haukio ja presidentti Sauli Niinistö,
upeannäköinen pari! :)

Nyt taitaa linnan karkelot olla jo voiton puolella ja lehdet painavat kiireen vilkkaa niitä kaikista kuumimpia juoruja ja tärkeimpiä yksityiskohtia itsenäisyyden juhlinnasta: Pukuloisto! Siellä on linna taas ollut täynnä rinsessoja ja rinssejä, jotka tahoillaan yrittivät vakuuttaa, säväyttää, kohauttaa, painua mieleen... Kauhea stressi on raastanut yhtä jos toistakin linnaan valmistautunutta varmasti viikko tolkulla. Kaikki katseet on suunnattu heihin ja ennen kaikkea siihen, minkälaisiin rytkyihin tänä vuonna on päätetty verhoutua. Liekö monikaan ajatellut asetelman absurdiutta sen kummemmin...

Kuvia löytyy jo nyt. Näkyikö jollain tissi, kuka vilautti reittä? Ei hätää, kaikki selviää parilla klikkauksella! Ruususia löytyi jälleen pitkä lista. Nyt viimeistään on taas ehdottomasti syytä pitää kaunottarille pienet missikisat, kuka olikaan se kaikista kaunein kukkanen, joka erottui edukseen väkijoukosta?

Kertokaapa minulle, onnistuiko kukaan vetämään vertoja juhlien emännän, Jenni Haukion loisteelle? Presidenttipari taisi vetäistä voiton kotiin tässä pukeutumisskabassa... Ainakin minun mielestä :)

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Toivottaa,
Elena 

Ps. Muista käydä osallistumassa Joulukilpaan, voit voittaa puhelimeesi upean tuunauksen! :)

Kaipuu kauas

Vuoden 2011 ihka ensimmäisen päivän aamuna noin klo 6.00 päätimme kahden hyvän ystäväni kanssa varata matkan. Mahdollisimman kauas. Kaikki olimme enemmän tai vähemmän erinäisten murheiden alhossa, eikä alkava vuosi antanut ensimmäistäkään lupausta paremmasta. Oli saatava jotain, jota odottaa. Jotain, jota suunnitella ja ajatella loskaisina aamuina bussipysäkillä hytistessä. Niinpä me keksimme Kaakkois-Aasian. Me keksimme Thaimaan.

Ajattelinpa, että voisin jakaa teille muutamia kuvia, jotka olen tuolta unohtumattomalta matkalta ikuistanut muistikorttini syövereihin:

   
Hiekkarannat täyttyivät itseään grillailevista turisteista jo aamuvarhaisella. Rannoilla oli helppo tehdä uusia tuttavuuksia, lomailijoille oli järjestetty paljon aktiviteetteja vesiskoottereiden ja banaanivenekyytien muodossa. Ravintolaruokia ja -juomia sai tilata joka raossa nököttävistä rantakojuista. Vapaa-aikaa viettävät thaimaalaiset lötköttelivät mieluusti varjossa palmuihin viritetyillä riippumatoilla rannan tuntumassa. 

  
Iltaisin pariskunnat sytyttelivät rannoilla sydänlyhtyjä ja päästivät ne pienten toiveiden siivittäminä pimenevälle taivaalle. 
  

     

Järin rikasta vaikutelmaa Thaimaasta oli mahdoton saada. Väki tekee kovasti töitä pärjätäkseen noinkin hyvin. Turistikohteet oli kiillotettu säihkyviksi, mutta kun jaksoi retkeillä vähän kauemmas ihan tavallisten paikallisten pariin, onnistui saamaan silmäyksen aidommasta Thaimaasta. Siitä, missä köyhyyttä ei oltu pistetty piiloon.  
  

Luonnon upeus ja monimuotoisuus Thaimaassa pääsi suorastaan yllättämään. Kallioseinämillä rimpuili liaanien varassa lauma apinoita. Urheimmat uskalsivat tulla ihmisiä lähelle ja palkkioksi he saivat yleensä jotain pientä purtavaa. Apinoita ei saanut kiusata liikaa. Banaani piti antaa suosiolla, sillä muuten ne olisivat saattaneet suutahtaa.  

Oikealla ylhäällä olevan kuvan otin James Bond -saarella, jossa on kuvattu kohtauksia James Bond ja Kultainen ase -elokuvaan. 
  

   

Thaimaalaisille asiat eivät ole niin justiinsa, kuten näistä aivan jokaista kadunkulmaa koristavista epäilyttävästi rätisevistä ja paukkuvista piuhasotkuista saattaa päätellä. He eivät liioin välitä säännöistä, eivät aikatauluista tai nopeusrajoituksista. Asiat sujuvat omalla painollaan.

Thaimaalaiset tekevät pitkiä työpäiviä, saavat pientä palkkaa ja opiskelevat jos suinkin ehtivät. Englannin kielen he joutuvat opiskelemaan itsekseen ja jotkut pyytävätkin turisteja opettamaan heille kieliä pientä korvausta vastaan. Työpäivän aikana pidettävät tauot venähtävät helposti pitkiksi turistien kanssa mukavia rupatellessa ja lautapelejä pelaillessa. Mutta kuten todettu, se ei ole niin justiinsa, kenenkään työpaikka ei joudu vaakalaudalle sen takia. Tärkeintä on olla iloinen.
   

    

Vatsani rakastui thaimaalaiseen keittiöön ja niin rakastuivat makuhermonikin. Saimme joka aamu aamiaiseksi tuoreita paikallisia hedelmiä: nyrkin kokoisia viinirypäleitä sekä käsittämättömän mehukkaita ananaksia ja vesimeloneja. Päivälliseksi söimme perinteisiä thaimaalaisia herkkuja kaikilla mausteilla. 

Thaimaan eräällä pienellä saarella söin varmasti elämäni unohtumattomimmat kevätkääryleet. Ruoka oli hintaansa nähden huomattavan laadukasta ja maukasta. Ainoastaan kerran meille tarjoiltiin matoja maustepurkissa.  

  

Vaikka turistit paksuine kukkaroineen ovatkin valloittaneet Thaimaan suosituimmat kohteet, hintataso siellä on pysynyt edelleenkin kohtalokkaan alhaisena. Matkalaukut eivät nimittäin meinanneet millään mahtua kiinni paluumatkalle lähdettäessä tuliaisten vallatessa alaa laukkujen pohjalla. Pari ylimääräistä kassia ei olisi ollut yhtään pahitteeksi. 

  

Uskonto on tärkeä osa buddhalaista Thaimaata. Heidän jumala tuntui äärettömän lempeältä ja rohkealta, ei ollenkaan lannistavan tuomitsevalta. Jumalille oli rakennettu pieniä alttareita jokaiseen hotelliin, ravintolaan ja kauppaan ja niihin oli jätetty lahjaksi jos jonkinlaista evästä venailemaan suurempia voimia saapuvaksi. 

Myös kuningastaan thaimaalaiset pitävät suunnattoman suuressa arvossa ja tuntuvat rakastavan tätä täysin pyyteettömästi. 

  

  

Thaimaalaiset hymyilevät aina. Ja vilkuttavat. Aivan kaikille. Saimme paljon uusia ystäviä paikallisista hotelli- ja ravintolatyöntekijöistä sekä tuk-tuk-kuskeista. He halusivat viedä meidät monena iltana rannalle soittelemaan kitaraa ja laulamaan. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta se ei haitannut ollenkaan. Meihin ihastuttiin, suorastaan rakastuttiin. Tai ei minuun, mutta ystäviini. Minuun oli selvästi vaikeampi ihastua, sillä sukupuoleni tuntui olevan monelle täysi mysteeri ja sitä he myöskin suloisesti hämmästelivät mahdollisimman suureen ääneen. Thaimaalaiset eivät olleet tottuneet lyhythiuksisiin naisiin, mutta ottivat kummajaisen kuitenkin riemuiten porukkaan mukaan. 
    
Pienen muslimisaaren mummo ilahtui suunnattomasti kun pyysin lupaa ottaa hänestä kuvan. Hän ryhdistäytyi hieman, suoristi huiviaan ja levitti kasvoilleen kauneimman hymynsä. Kiitokseksi hän sai parisataa bahtia moskeija-keräykseensä.

  

   

Intian valtameren upeutta on vaikea pukea sanoiksi. Uskomattoman kirkas ja turkoosi vesi kietoutui ympärille lämpimänä ja virkistävänä. Vedessä tuli lilluttua tuntikausia melkein joka päivä. Toisinaan valtaisat aallot lisäsivät hauskuutta entisestään riepotellessaan ihmisiltä uikkareita päältä. Niiden - tai aurinkolasien ja hattujen - perässä tulikin ravattua vedessä kerran jos toisenkin.

Thaimaa jäi mieleeni äärimmäisen turvallisena matkakohteena. Paikalliset tuntuivat olevan paljon enemmän kauhuissaan siitä, että me "kolme pientä tyttöä" (he luulivat meitä useimmiten noin 16-vuotiaiksi) olimme tulleet keskenämme seikkailemaan kaukaa pallon toiselta laidalta. Mutta kertaakaan meidän ei tarvinnut pelätä. 

Ei se paikka, ei ne ruuat, ei lämpö, eikä edes se meri, vaan ne ihmiset. Ihmiset tekivät matkasta niin ainutkertaisen. Thaimaalaisten parissa on mahdotonta olla onneton.

Elena
   

Rikkaiden kerhossa

Oletteko ikinä junailleet bisnesluokan neuvottelutilassa? 

Näppärä hytti: seitsemän paikkaa, selät ikkunaan päin, kaikki näkevät esteittä toisensa ja kaikkien edessä on riittoisasti pöytätilaa. Täällä voisi pitää vaikka palaveria. Ajanhallintaa rakastaville paljon liikkuville ryhmätyöskentelijöille suorastaan ihanteellinen paikka olla tehokas. Tänään täällä ei kuitenkaan pidetä palaveria, ei. Tänään bisnesluokan neuvottelutila kyyditsee syyslomalaisia pitkin Suomea aivan kuten muutkin osastot. Tänään hinta ei ole kenellekään esteenä, sillä matkaan on päästävä, syyslomaa vietetään kuitenkin vain kerran vuodessa.

Matkustan paljon junalla, enkä kuitenkaan ole ikinä oppinut varaamaan paikkaani ajoissa. Lomakaudet tulevat minulle joka kerta yllätyksenä ja nipin napin mahdun kyytiin. Liian usein päädyn juurikin tämmöiseen neuvottelutilaan, johon kokoontuvat nämä onnettomat huolellisuuden irvikuvat. 

Nuorehko bisnesmies paksuine lompakoineen, merkkikenkineen ja satoja euroja maksaneine omahyväisine hymyineen vastailee puhelimeen tärkeilevän isoeleisesti. Vieressä ryhdikkäästi istuva hienostorouva pörröisine kauluksineen ja kirkkaanpunaisine pikkusikareiden rypistäminen huulineen selaa naistenlehtiä. Yksi epäilemättä huomattavaa perintöä venaileva viimeisen päälle huoliteltu kauttaaltaan vaaleanbeige teinityttö naputtaa timantein koristeltua älypuhelintaan. Vanhempi partavedellä lätrännyt tyylikäs harmaahapsi yrittää olla hermostumatta, kun maha ottaa ikävästi kiinni edessä olevaan pöytään eikä mukavaa asentoa tahdo löytyä millään. Ja minä, jolla on valtava vadelmahillotahra rikkinäisissä farkuissa ja tolkuttoman naarmuinen läppäri jostain viime vuosituhannen puolelta, en kerta kaikkiaan tunne kuuluvani tähän kerhoon. 

Kukaan ei tiedä, miten hytissä tulisi käyttäytyä. Hiljaisuus tuntuu sietämättömältä, katsetta ei voi nostaa käsistään vilkaisematta vahingossa kanssamatkustajaa. Aika ajoin puhkeaa epämiellyttävän vaivaantunut keskustelu, jota bisnesmies yrittää epätoivon vimmalla herätellä. Mutta kukaan ei osaa ottaa kantaa pörssikursseihin. Hetki sitten hienostorouva nousi epäröiden ja ilmoitti hiljaa rykäisten menevänsä pissalle. Melkein anteeksipyydellen. Vielä neljä tuntia. Hyvää matkaa.

 

Elena

  

Tähtibloggaaja

Ohhoh. Jopas repäisin ja tein jotain hassua ja itseni tuntien melko yllättävää! Ilmoittauduin tuollaiseen Cosmopolitanin järjestämään tähtibloggaajaskabaan, josta saattaisi irrota jotain hienoja palkintojakin tai ainakin aavistus näkyvyyttä blogilleni. Aika kovia vastustajia näyttääpi olevan minulla, mutta päättäväisin mielin ja aimo annos pilkettä silmäkulmassa päätin lähteä kisaan mukaan. :)

 

Jos tunnette, että blogissani saattaisi piillä tähtiblogiainesta, voitte käydä antamassa sille äänenne (= tykkäyksenne) tai heittämässä kommentin täällä. 

Tuolla on suuri joukko hurjan mielenkiintoisia ja ihania blogeja, joista minä ainakin sain heti kättelyssä monta uutta jännää lukuelämystä! Käykäähän hakemassa mukavaa iltalukemista. Ja lemppariblogeja voi äänestää useampiakin!

 

Ilmoittakaa toki omat bloginne mukaan taisteloon, mikäli sellaista kirjoitatte! :) Ilmoittautumaan pääsee täällä.

 

Iloista tiistaipäivää ystäväiset!

 

Elena

 

Save me

   

***

It struck me down, a gradient
Like Peter Pan, or Superman,
You will come... to save me.
Come on and save me...
If you could save me,
From the ranks of the freaks,
Who suspect they could never love anyone.

***

Ihanaääninen Aimee Mann, yksi tämänhetkisistä suosikeistani.
Musiikkia elokuvasta Magnolia, loistava raina baitövei...

Hyvää yötä ystäväiset ja kivaa alkavaa viikkoa!

Elena

Hyvästi Facebook

Kaveriluku lähentelee uhkaavasti kolmeasataa. Se ravistelee minut hereille. Näistä ihmisistä tunnen vain kourallisen. Siis oikeasti tunnen. Ja näistä ihmisistä haluan tuntea vain muutamia kymmeniä. Suuri osa "kavereistani" on menneisyyteen kuuluvia hahmoja, joita jostain syystä roikotan mukanani. Osa suoranaisia epämiellyttäviä haamuja, jotka toden totta haluaisin jättääkin menneisyyteen. Ja kuitenkin! Jaan hirvittävän määrän elämääni liittyviä asioita kaikkien noiden ihmisten kanssa. 
 
Haluan takaisin ne tunnit. Ne lukuisat, jotka olen menettänyt etsien facebookista elämää. Koskaan löytämättä sitä. Suunnatonta hämmennystä ja turhaumaa tuottaa käsittämätön havainto siitä, kun huomaa jatkuvasti pyörittävänsä mielessä erinäisiä koomisvivahteisia arkipäivän tilanteita puntaroiden, olisiko niissä ainesta johonkin mukavan naljahtelevaan, sarkastiseen, naurunhymähdyksiä aiheuttavaan tilapäivitykseen. Persoonattomien ja melkein pakon sanelemana rustailtujen syntymäpäiväonnittelujen sekä virtuaalisten peukunnostelujen aika on ohi. Haluan lähettää kirjeitä. Ja postikortteja. Ihan oikeita postikortteja. Sellaisia, joissa on postimerkit! Haluan soittaa ihmisille, tavata heitä. Kysyä kuulumisia ilman että olen jo valmiiksi täysin kärryillä siitä, mitä heidän elämässään tapahtuu.

 

Facebook kertoo minulle, että tietoni on tallennettu sen syövereihin. Ikuisiksi ajoiksi? Yritän poistaa ainakin osan. Poistan kaikki kuvani, kaikki merkinnät, yhteystiedot. Facebook kertoo ikävöivänsä minua. Ja se kertoo, että voisin tulla koska vain takaisin. Pelkästään kirjautumalla normaalisti sisään. Ja kaikki olisi taas ennallaan. Voi ei, sitä minä en tee.  

  
Facebookin valtakausi on nyt kohdallani ohi. Jatkan elämääni urhein mielin, en katso taakseni, en jää kaipaamaan. Hyvästi, sininen ystävä.  
  
Elena
 

Blogosfäärin helmet, osa 2

Täältäpä tuuttaa taas pieni rypäs lemppariblogejani, jotka ovat hiljattain tarttuneet matkaan ilahduttamaan arkeani! Tällä kertaa esittelen lifestyle-, päiväkirja- ja perheblogin:

 

Lifestyle

Tämä osio on varattu heille, jotka eivät ole tarkalleen osanneet päättää, 

mihin kirjoituksensa rajaisivat, joten he ovat onnistuneet istuttamaan blogiinsa 

kokonaisen elämän pienessä paketissa. Ilot ja surut, yhtä kaikki, pieniä 

häivähdyksiä elämästä kauniisti yhteen punottuna.

Welcome to FatCats World

FatCatin maailmasta kirjoittaa 28-vuotias nainen. Opiskelija, taiteilija, miniäkokelas. Sormukset on vaihdettu unelmien prinssin kanssa, tontti ostettu, elämä mallillaan. Pitkälle on päästy, mutta perillä tällä jännittävällä matkalla ollaan tuskin koskaan. Elämän reittikartoitusta huumorilla höystettynä.

  

FatCatin maailmaan pääsee vierailemaan tästä.

  

      

Päiväkirja

Tämä osio on varattu heille, jotka päästävät lukijansa 

tutustumaan mielensä syvimpiin syövereihin. Salaisia haaveita, 

mietelmiä, joita ei välttämättä uskalla sanoa edes ääneen. 

Tänään ajattelin...

Kolmekymppinen Daaliah kirjoittaa elämänmakuista blogia, johon on helppo jäädä koukkuun. Daaliah lupaa Tänään ajattelin... -blogissaan pähkäilyä, puntarointia, pohdintaa sekä pulputusta ja sitä lukija toden totta saa. Kaikki tuo tarjoillaan somaakin somemmassa kirjoitusasussa, joka siivittää sisältönsä alitajuntaan saakka peilaamaan omia kokemuksia. Hetken verran elämä tuntuu soljuvan kohtuuttoman kepein askelin blogin positiivisen asenteen innoittamana.

  

Tänään ajattelin... -blogiin voi käydä koukuttumassa täällä.

                  

 

Perhe

Tämä osio on varattu heille, jotka haluavat jakaa blogissaan 
perhe-elämänsä myötä- ja vastamäkiä. Lapset ovat perheblogien
ehdoton suosikkiaihe! :)

Pikku Seikkailija
Blogirakkautta ensi silmäyksellä! Tähän suloiseen perheeseen on vaikea olla hullaantumatta. Pikkuisen Pojun hurmaava äiti, Satu, kirjoittaa ihastuttavaa blogia perheensä värikkäistä touhuiluista. Jokainen päivä - kaikista yksinkertaisimmillaankin - on täynnä korvaamattoman kauniita ja tärkeitä elämyksiä. Tällä hetkellä perheessä jännitetään, paljastuuko äidin masussa porskuttava pikkuinen Pojun pikkuveljeksi vai pikkusiskoksi.

   
Pikku Seikkailijan perhe-elämään pääsee ihastumaan täällä.

   

Käy kurkkaamassa myös Blogosfäärin helmet, osa 1.
    
Toivottelen viihtyisiä hetkiä blogosfäärin helmien parissa! :)

   
Elena