Rupsahda rauhassa, rakkaani mun

Ihanat syntymäpäiväjuhlat kera keltaisten ruusujen ja mansikkatäytekakun. 26 kynttilää. Tai ei ihan. Mutta ainakin 26:n muotoinen kynttiläpariskunta. Kyseessä ei ole oma ikääntymiseni, ei. Vaan ystäväni Lulun.

   

Paljon onnneeeaaa vaan, Lulu! Kaikessa upeudessasi olet nyt taas vuoden kokeneempi ja viisaampi ja kypsempi... Ja vanhempi. Vanhempi, toden totta. Väsyneempi. Ryppyisempi. Velttoihoisempi. Ja koko ajan lähempänä vanhuuden vaikerrusta. Kolotusta. Sitä ainaista kipuilevaa lonkkaa. Vuosi vuodelta saavutat hetkeä, jolloin huomaat päässäsi töröttävän ensimmäisen harmajan suortuvan. Ja hetkeä, kun silmäluomesi valahtavat peittämään näkökentän, etkä enää edes välitä ylähuulestasi ja joka ikisestä luomesta ulostyöntyvistä paksuista niljaisista karvoista.

Paljon onnea, Lulu... Paljon onnea?
   

    
Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta, kuinka paljon helpompaa vanheneminen tuntuu olevan miehille, olipa kyseessä megaluokan tähti taikka ihan tavallinen naapurin Tero. Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta sekään, että sanoja "mies" ja "rupsahtaminen" löytyy ani harvoin samasta lauseesta. (Ellei lause kulje kutakuinkin näin: "Mies huomaa vaimonsa rupsahtaneen.") Miehet on jätetty rauhaan. Jos jotain, miehen charmikkuus sen kun kasvaa poikuleiden rotevoiduttua miehiseen komeuteen iän jo pilkahdellessa esiin silmäkulmien hymyjuonteista.

  

Naiseus - tässä tapauksessa - sitä vastoin on rasite. Vanheneminen on rumaa. Häpeällistä. Se on suorastaan väärin. Ripausta vaille laitonta. Siltä ainakin kovasti vaikuttaa seuratessa ulkonäköpaineiden kanssa kamppailevia rouvashenkilöitä kuuluisuuden huipulta.

  

Äitini palvoma hopeahapsi Richard Gerekin (62)
se vaan "paranee vanhetessaan". 

Samaan aikaan toisaalla eräät epätoivoiset naissukupuolen edustajat
tekevät kaikkensa näyttääkseen edes... Edes joltain? (Hirviöltä?)

Courtney Love , LaToya Jackson,
Jocelyn Wildenstein ja Donatella Versacen.

Cute? Joan Van Ark.

Täältä voi kurkkia lisää yhden jo toisenkin kauneusleikkauksen läpikäyneitä söpöläisiä. Nautiskelkaa toki ohessa myös tämän huikean iskelmätaivaan tähtösen taidonnäytteestä:
  

   

Kaikkien näiden loputonta myötähäpeää herättävien kuvien ja ennen kaikkea Kari Kuuvan koskettavan balladin innoittamana huomaan aivan uudenlaisen vakaan aikomuksen raapivan sisintäni. Vakaan aikomukseni rupsahtaa. Juurikin niin. Aivan kaikessa rauhassa. 

  

Elena

Sinä olet kaunis

Tänään Supernannyn uudet opit -ohjelma availi jälleen silmiäni: Lapset ja nuoret - miksei vähän aikuisemmatkin - eivät kaikki lähellekään ymmärrä kuvankäsittelyn voimaa. 

  

Ohjelmassa 12-vuotias tyttönen oli murheissaan, hän koki olevansa tolkuttoman ruma ja tyhmä tyttö. Hän oli ajellut sääri-, käsi-, jopa selkäkarvojaan 10-vuotiaasta lähtien, hän pakkeloi naamansa joka päivä kaksi tuntia ennen kouluun lähtöä, hän selaili päivät pitkät epärealistisen kauniilla malleilla täyteen ahdettuja muotilehtiä... Todellisuudessa tämä 12-vuotias tyttö oli mitä kaunein nuori naisenalku luonnollisessa lookissaan, ja ainoa asia, joka hänestä välittyi ulospäin negatiivisena, oli tuo jatkuva itsensä mollaaminen. 

   

Median voima on niin pökerryttävän suuri, että ihan pahaa tekee. Lehdet tekevät bisnestä, hankkivat kilpaa raflaavia otsikoita. "Bikinimainoksen mallit vaarallisen yliruskettuneita", "Mallilta muokattiin peppu pois"... Näitä juttuja on jatkuvasti, eikä ne hyvänen aika ole mitään vahinkoja! Niillä saadaan näkyvyyttä, järjettömästi ilmaista mainostilaa jokaisessa lehdessä, jossa niitä jaksetaan kauhistella! Ja joka kerta, joku viaton sinisilmäinen lukija jää niihin koukkuun, minunkin tulisi näyttää tuolta...

 

Iki-ihana Dove-mainos jaksaa hämmästyttää tehokkuudellaan joka kerta:

 

Muistattehan kertoa lapsillenne ja pikkusisaruksillenne median luomien kauneusihanteiden järjettömyydestä, ettei heidän tarvitse itkeä iltaisin itseään uneen tuon Supernanny-ohjelman neitosen tavoin.

 

Ja muista, ystävä hyvä, Sinä olet kaunis. Juuri omana itsenäsi.
 
Elena
  
PS. Kyseisen Supernanny-jakson voi katsoa täältä.

Vaihtoehtoiset sormukset kihlajaislahjaksi!

Tuli mieleen vielä tuosta kosimisjutusta. No, ensinnäkin aion jutella Pööpön kanssa tästä avioitumisaiheesta ihan niin pitkän kaavan mukaan ja niin kypsästi kuin vain suinkin mahdollista. Kai me sitten päästään selville toistemme aivoituksista tämän asian suhteen. Henkisesti minä olen jotenkin jo ihan sormusta vailla kihloissa. Toivon, että Pööpö on myös. 
  

Sormuksista mieleeni rantautui eräs tosiasia: Pööpö ei voi pitää sormuksia eikä mitään koruja yllään töissä. Minusta olisi kuitenkin kiva - ja varmasti hänestäkin - että kihlauduttuamme mukana kulkisi joku merkki siitä lupauksesta, jonka olemme toisillemme tehneet.

  

Kiertelin tuossa yksi päivä netin ihmeellisessä maailmassa ja löysin jotain kautta tämmöisen DesignSkins-sivun, jossa voi suunnitella oman suojakuoren esim. puhelimeen. No minähän reippaana likkana menin heti innolla kokeilemaan ja suunnittelin minulle ja Pööpölle kihlajaiskuoret puhelimeen! Älkää pitäkö minua ihan hölmönä, leikkimielellä minä näitä suunnittelen ja viattomasti haavehdin vain, mutta jokin osa minusta on jo aika tosissaan melkein tilaamassa näitä kuoria! :D Puhelin kulkee aina mukana jos sormus ei jostain syystä töiden tai muun takia olekaan sormessa! :)

    
Eiköhän tässäkin tapauksessa kuva onnistu kertomaan paljon enemmän kuin tuhat huonosti muotoiltua sanaa. Eli tuossa ylhäällä oikealla olevan kuvan tyylistä kuorta ajattelin ensisijaisesti. Alhaalla oleva kuori olisi myös kaunis, mutta ehkä vaakasuuntainen kuva voi olla vähän hassu puhelimeen, jota käytetään enemmän pystysuunnassa. Nyt pitää yrittää lyödä jarrut pohjaan ja malttaa odottaa sinne kosintaan asti. Sitten voin räpsiä kuvat sormuksista ja suunnitella meille tuliterät kuoret!

Ehkä jotain tämän tyylistä siinä tapauksessa,
  jos meidän kädet ei olekaan kauhean kuvaukselliset.

 
Täällä voi käydä tuunailemassa omat suojat puhelimeen. Tai miksei vaikka läppäriin. Tai kahvinkeittimeen. Vaihtoehtoja tuntui olevan miltei rajattomasti! Minä jään odottelemaan Pööpöä kotiin, valmistelemaan puhettani hälle... :)

      

Elena 
  

Karvainen nainen, NoNoMore!

Kyllä, olen armottoman karvainen. Minut voisi keriä! Sormet, varpaat, vatsa, selkä... Mikään alue minussa ei ole välttynyt ihoani vuoraavalta lämpöiseltä turkikselta. Viiksetkin minulta löytyy, kohtalaisen hailukat onneksi, mutta sitkeät kuin mitkä! Ja kinttuni ovat rehellisesti varmasti pörröisemmät kuin miehelläni Pööpöllä! Käsivarsista puhumattakaan... 

Paljastan teille salaisuuden: Minua ei ihan oikeasti voisi kovin paljon vähempää kiinnostaa. Olen aivan onnellinen pörröisessä kuontalossani. Mutta onkohan muilla loppujen lopuksi niin kauhean kiva katsella kasvoillani komeilevia ihosta ulostyöntyviä paksuja tuulessa tanssivia karvoja?

  

Saatan olla mainoksen uhri... Aloitin aamun lötköttelemällä sängyssä ja tuijottamalla ostos-televisiota. Jotenkin aika sisällöttömältä kuulostaa tämä elämäni, toden totta. Mutta nuo ostos-tv-jutut on joskus niin ihanan epätoivoisen ylioptimistisia, että niistä on hauska imaista energiaa pari minuuttia ennen kuin lähtee kohtaamaan päivän haasteita. Enivei, tuolla ostos-tv:ssä oli tuommoinen karvanpoistohärvelimainos. No!No!Hair -karvanpoistolaitetta möivät kilpaa. 

 

" Kivuton ja helppokäyttöinen... "

" Kauneudenhoidon vuoden läpimurto... "

" Olivatpa karvasi kuinka paksuja tai ohuita tahansa... "

  

Minäkin meinasin jo harkita tätä! Pitäisikö huolestua? Mainoksen voima, huih...

 

Täällä voi käydä ihmettelemässä lisää tuota karvapuimuria. Minä jään ihmettelemään yhä tuuhenevia huulihiuksiani, mitä niille tekisin... Vai tekisinkö mitään. Jää nähtäväksi. 

 
Elena

Millin siili vol. 2

Natalie

Pööpö ei järkyttynyt. Enkä järkyttynyt muuten minäkään. Hyvä siitä tuli! Ja päätä on pehmeä silittää. Tavoitteet saavutettu siis! 
  
Taisin tosin saada auringonpistoksen. Oksettanut on siitä lähtien kun kävin kaupungissa pyörimässä muutaman tunnin. Enkä tietenkään fiksuna likkana tajunnut kynittyä päätä pistää piiloon auringolta. Todella heikko olo. Mutta hiukset on silti kivat, en valita! Omaa tyhmyyttä tämmöinen :)

    

Päällä on kevyt olo, ahh. Eikä hiuksia tarvitse hoitaa, kammata, ei liioin edes pestä! Mikä vapaus! Kaikesta huolimatta huomasin heikon olon lisäksi myös toisen huonon puolen siiliytymisratkaisussa. Nimittäin tuijottavat ihmiset! Miksi oi miksi? Mikä minussa on yhtäkkiä niin eriskummallista että pitää oikein sankoin joukoin tuijottamaaan langeta? Eräs hilpeä japanilainen perhe pysähtyi oikein avoimesti osoittelemaan ja kaivelemaan kameroita esiin. Olikohan minussa jotain muutakin hassua kuin hiukset. Tai hiuksettomuus. Oikea nähtävyys.

    

Elena 

Millin siili

Minulla ei ole muhkurainen pää. Eikä hiusteni takaa löydy rumia syntymämerkkejä, ei liioin muitakaan ylläreitä. Ainakin toivon niin. Tänään nimittäin syntyi päätös: Ajelen kesäsiilin!

Olen monta vuotta halunnut kokeilla siilitukkaa. Minulla on niin älyttömästi hiusta päässä, että tätä on todella tukala kantaa mukana kesäisin. Ihan kaljua en kuitenkaan halua, semmoinen muutaman millin siili minulle kiitos. Semmoinen, jota on kiva silittää! Vähän tähän tyyliin:

Ihana Natalie Portman

Mena Suvari

Amber Rose

Pööpö on töissä vielä muutaman tunnin, ehdin ajella pääni hänen hiuspuimurilla ennen kuin tulee kotiin. En malta odottaa lopputulosta! Toivottavasti Pööpö ei järkyty kovin pahanpäiväisesti… :D

Elena