Pienen ihmisen pieniä oivalluksia vol. 3

Tämän tehtävänannon muistan kirkkaasti lukioajaltani vuosien takaa: Valitse yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja kerro, miten se liittyy sinun elämääsi.
 

*****

Ylpeys
 

Ala-asteen miesopettaja. Hänpä se vasta olikin oikein opettaja-ainesta, omahyväinen itsensä kehuskelija. Hän näki itsensä niin paljon muita - varsinkin oppilaitaan - ylempänä, eikä missään nimessä vaivautunut peittelemään sitä. Hän rakasti itseään enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa ja oletti muiden tekevän samoin. Hän suorastaan ylisti ja palvoi itseään ja niitä oppilaita, joiden kaltainen hän itse oli ollut lapsena: riehuja, seinille hyppijä, huonokäytöksinen. Muut lapset olivat kuonaa, joita ei tarvinnut kohdella kunnioittavasti, joita ei tarvinnut kohdella lähestulkoon edes ihmisinä. Sisäänpäin suuntautunut ei saanut olla. Hiljaisuus oli rikos, joka oli kitkettävä joukosta tilanteen tullen vaikka nöyryyttämällä koko luokan, ellei koko koulun edessä ja silti hän vain kuvitteli tekevänsä palveluksia! Hän oli yleisesti vihatuin ja pelätyin opettaja koko kuusisataapäisessä koulukeskuksessa. 

Hänellä oli kaksi varoitusta väkivaltaisesta käytöksestä oppilasta kohtaan, mutta koulun kaikin puolin sokea naisrehtori jaksoi ehdoitta uskoa tämän "pohjimmiltaan kultaiseen sydämeen". Hän ei sen takia tule luultavasti koskaan saamaan viimeistä varoitustaan. Ala-asteen opettaja... Luoja varjelkoon hänen nykyisiä ja tulevia oppilaitaan. 

*****

Elena

Pienen ihmisen pieniä oivalluksia vol. 2

Pieni ajattelevainen lukiolaistyttönen täällä taas hei :)

*****

Ulkonäkökeskeinen kulttuuri vaurioittaa lasta jo varhain
   

"Ooh! En mä voi kuolla vielä! Mä haluun shoppailla enkä oo tapaillu tarpeeksi poikia! Enkä oo ehtiny ostaa vielä tarpeeksi meikkejä! Mun tarttee vielä saada kirjottaa siihen muotilehteenki! Mun elämä ei voi olla vielä ohi! Yhyy", kirkuu alle kouluikäistenkin pikkutyttösten suosiman lastenohjelman järkyttävin meikein ja suorastaan huorahtavin vaattein varustettu päähenkilö sunnuntaiaamun alkajaisiksi parhaaseen pikkutyttösten tv:n katseluaikaan. 
   
Saakelin media. Ei sitä silloin kymmenen vuotta sitten, kun itse aamuisin kokoontui tv:n ääreen, tarjottu lastenviihdykkeeksi puolipukeisia tyttöjä ja keskustelua meikeistä, muodista ja irtosuhteista. Ei todellakaan. Silloin Nalle Puh, Tao Tao ja Tohtori Sykerö kertoilivat elämänviisauksia pursuilevia tarinoita toisten auttamisesta ja läheisten ihmisten merkityksestä. 
  

Lapsi arvioi herkästi itsensä ulkonäkönsä perusteella, tuhahdellaan kilpaa. Mutta onko tuo nyt mikään ihmekään kun viitsii avata silmänsä ja vilkaista ympärilleen! Aikuiset ihmiset tuputtavat toisilleen maalia naamaan, permanenttia päähän ja kaiken maailman epäkäytännöllisiä ei aivan ketän hyödyttäviä rakennekynsiä poikineen. Kaikki on niin pinnallista. 
  
Kuka tässä yhteiskunnassa vielä puolustaa luonnollisuutta? Kuka tässä yhteiskunnassa vielä uskaltaa puolustaa luonnollisuutta? Kuinka monen lapsen, nuoren jos aikuisenkaan keskustelunaiheina on ennemmin maailman hyvinvointi tai vaikkapa uskonnot kuin muoti, meikit ja vaatteet? Oman kokemukseni mukaan ei valitettavasti juuri kenenkään.

***** 
   

Elena

Pienen ihmisen pieniä oivalluksia vol. 1

Löysin arkistojen kätköistä joukon mitä riemastuttavampia ajatelmia vuosien takaa lukioajoiltani. Nämä liittyvät kenties johonkin etiikan kurssiin... Jotenkin nämä onnistuivat saamaan minut hymyilemään, joten ajattelin jakaa näitä pienen ihmisen pieniä oivalluksia teidänkin kanssa! Tässäpä niistä ensimmäinen:

*****

Onko elämä menestystarina?

Elämästään voi aina, korostaen sanaa aina, löytää valittamisen aihetta: Kurja työ, kurja palkka, liian lyhyet lomat, liian pieni asunto, liian lyhyt kesä, kalliit bussimatkat, huonoja tosi-tv sarjoja, kovaa vessapaperia... Tavallista kurjempien ihmisten tavallista kurjempaa kärsimystä!

Onko näin? No ei paljon kyllä naurata, maailmahan suorastaan potkii päähän. Mutta entäpä jos kaikki sattuukin omalla kohdalla olemaan vallan täydellisesti: rahaa on riittämiin, samoin lääniä asunnossa, töissä voi käydä jos jaksaa, ruoat tarjoillaan kulta-astiastolta ja vessapaperikin on vessapapereiden eliittiä. Silloin ajatus helposti siirtyy ympäröivään maailmaan, joka on murheita tulvillaan. Ja kappas, taas tuntuu kurjalta: Miten minä muka ansaitsisin syödä mahani täyteen kultalautaselta, kun joku toinen joutuu juomaan kuravettä?

Voi ihmiskuntaa. Ryhdistäydy! Elämän tarkoitus tuskin on löytää elämästä vain mahdollisimman paljon huonoa ja kurjaa. Märinä sikseen.

Onnea ei kannata jäädä odottamaan. Se täytyy vain oppia näkemään pienimmissäkin asioissa. Asioissa, joista elämämme koostuu. Minä olen tässä, koirankopin kokoisessa asunnossani, risaiset villasukat jalkoihin vedettyinä, katse ulkona harmaudessa, räntäsateessa. Pieni lapsi, kumisaappaat ja kuralätäkkö. 

Minä olen tässä, tänään, juuri nyt. Juuri nyt maailman onnellisimpana ihmisenä. 

*****

Elena