Kasvot menneisyydestä

Uskon nähneeni vilaukselta ihmisen, jota en ole tavannut vuosikausiin. Hän tuli eilen minua vastaan kadulla. Nuori nainen,  menestyvän ja hyvinvoivan oloinen. Yli kymmenen vuotta minua nuorempi. Lapsuusajan naapurini, saman kadun kasvatti kolmen talon päästä kodistani. 

  
Eräs hänen kanssa vietetty ilta on painunut mieleeni. Hän oli hyvin pieni, ehkä neljän vanha, kun hän yllättäin ilmestyi kotiovellemme. Kello oli jo paljon, tai ainakin niin paljon että alle kouluikäisten pitäisi olla valmistautumassa unten maille. Vaan tämä pieni naapurin tyttö seisoi meidän ovella. Hän pyysi minua tai siskoani tulemaan hänelle ja veljelleen lapsenvahdiksi. Eikä pelkästään pyytänyt, hän anoi. Hädissään. Muut naapuruston teinit oli käyty jo läpi, eikä kukaan ollut suostunut. Meilläkin oli siskoni kanssa illaksi suunnitelmia, jotka kuitenkin saivat jäädä meidän päätyessä yöksi naapuriin kaitsemaan lapsia. Tytön kirkkaat ja itkuiset silmät eivät antaneet meille vaihtoehtoja.
  

   

Kävi ilmi, että perheen äiti oli lähtenyt juhlimaan pikkujoulua työporukalla. Miehensä hän oli jättänyt lasten kanssa kotiin. Tai niin hän luuli. Äidin lähdettyä isänkin menojalka oli alkanut vipattaa. Tämän pienen tytön piti itse huolehtia siitä, että pärjäisi yön yli yksin kotona. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö isä olisi jättänytkin lapsia yksin kotiin, jos tyttö ei olisi onnistunut löytämään yöksi itselleen lastenhoitajaa.
  
Sinä päivänä minulle valkeni, etteivät kaikki äidit ja isit ole yhtä hyviä äitejä ja isiä kuin omani. Eivät edes ne näennäisesti niin kiltit ja mukavat naapurin äidit ja isit. 
  
Elena 
  

Täydellinen nainen

Teinpä yllättävän havainnon tässä eräänä päivänä.

Huomasin, että olen vähitellen oppinut unohtamaan naisen, joka olen. Olen keskittynyt löytämään itsestäni naisen, joka voisin olla. Naisen, joka herää aamuisin keittämään kahvia miehelleen. Ah, niin pirteänä. Elämäniloisena. Siivoamaan ja pyykkäämään ja tiskaamaan. Naisen, joka haavehtii lapsista ja omakotitaloista ja lähiöelämästä. Tai toden teolla ainakin yrittää haavehtia. Kotiäitiydestä ja ripulivaipoista. Naisen, joka itkee vain salassa. Ja osaa hymyillä silloinkin, kun ei löydä siihen ensimmäistäkään syytä.

Naisen, joka asettaa surutta kaikki muut itsensä edelle. Hetkeäkään sitä epäröimättä. Heittää suosiolla haaveensa menemään. Ei jää murehtimaan niiden perään. 

Ehkä jonain päivänä minustakin tulee täydellinen nainen. Juuri tuollainen. Jonka ryhti ei lannistu vaikka koko maailma murenisi ympärillä. Täydellinen? Tai ehkäpä vain yksi niistä kuuluisista despered housewiveista. 

   

  

Elena

  

Tähtibloggaaja

Ohhoh. Jopas repäisin ja tein jotain hassua ja itseni tuntien melko yllättävää! Ilmoittauduin tuollaiseen Cosmopolitanin järjestämään tähtibloggaajaskabaan, josta saattaisi irrota jotain hienoja palkintojakin tai ainakin aavistus näkyvyyttä blogilleni. Aika kovia vastustajia näyttääpi olevan minulla, mutta päättäväisin mielin ja aimo annos pilkettä silmäkulmassa päätin lähteä kisaan mukaan. :)

 

Jos tunnette, että blogissani saattaisi piillä tähtiblogiainesta, voitte käydä antamassa sille äänenne (= tykkäyksenne) tai heittämässä kommentin täällä. 

Tuolla on suuri joukko hurjan mielenkiintoisia ja ihania blogeja, joista minä ainakin sain heti kättelyssä monta uutta jännää lukuelämystä! Käykäähän hakemassa mukavaa iltalukemista. Ja lemppariblogeja voi äänestää useampiakin!

 

Ilmoittakaa toki omat bloginne mukaan taisteloon, mikäli sellaista kirjoitatte! :) Ilmoittautumaan pääsee täällä.

 

Iloista tiistaipäivää ystäväiset!

 

Elena