Tämä on tältä erää viimeinen pienen ihmisen pieni oivallus:
*****
Ihminen, luonto ja ihmisluonto
Tästä on vaikea kirjoittaa. Äärimmäisen vaikea. Se ei johdu siitä, ettenkö olisi ajatellut asiaa aikaisemmin, ei todellakaan. Tämä on minulle todella läheinen asia ja sitä on vaikea tiivistää muutamaksi kappaleeksi.
Kokoan ajatukseni ja mielipiteeni ihmiskunnan ja luonnon tämän hetkisestä suhteesta seuraavaan esimerkkiin, jonka kehittelimme ystäväni kanssa jo monta vuotta sitten:
Vuosi 1912. Titanicin neitsytmatka. Oih, ihana Titanic, uppoamaton laiva, itse Jumalakaan ei voi sitä hukuttaa. Uppoamaton totta vie, pelastusharjoituksia ei tarvittu, eikä liioin riittävästi pelastusveneistä. Mutta se pahuksen jäävuori... Titanicin uppoamattomuuteen luotettiin kivenkovaa. Varasuunnitelmia ei ollut. Osa ei suostunut lähtemään laivalta ollenkaan, jotkut jopa heittäytyivät pelastusveneistä takaisin Titanicin turvalliselle, valoisalle kannelle. Liian moni ei päässyt lähtemään, vaikka olisi halunnutkin.
Aivan varmasti jokainen Titanicin matkustaja ja henkilökunnan jäsen uskoi viimeiseen asti maailman suurimman risteilijän uppoamattomuuteen. He olivat korviaan myöten veden peitossa, mutta uskoivat siihen. He olivat korviaan myöten veden peitossa, mutta sulkivat silti silmänsä.
Aivan varmasti jokainen Titanicin matkustaja ja henkilökunnan jäsen uskoi viimeiseen asti maailman suurimman risteilijän uppoamattomuuteen. He olivat korviaan myöten veden peitossa, mutta uskoivat siihen. He olivat korviaan myöten veden peitossa, mutta sulkivat silti silmänsä.
Niin teemme mekin, joka päivä: Olemme korviamme myöten itse aiheuttamiemme ympäristöongelmien peitossa ja suljemme silti silmämme. Kohta on liian myöhäistä tajuta tosiasiat ja toimia. Kohta on liian myöhäistä tehdä oikein. Eikö olisi jo korkea aika ottaa opikseen edes jotain: Tämäkään laiva ei ole uppoamaton.
Elena
*****
Elena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti