Löysin arkistojen kätköistä joukon mitä riemastuttavampia ajatelmia vuosien takaa lukioajoiltani. Nämä liittyvät kenties johonkin etiikan kurssiin... Jotenkin nämä onnistuivat saamaan minut hymyilemään, joten ajattelin jakaa näitä pienen ihmisen pieniä oivalluksia teidänkin kanssa! Tässäpä niistä ensimmäinen:
Onko elämä menestystarina?
*****
Elämästään voi aina, korostaen sanaa aina, löytää valittamisen aihetta: Kurja työ, kurja palkka, liian lyhyet lomat, liian pieni asunto, liian lyhyt kesä, kalliit bussimatkat, huonoja tosi-tv sarjoja, kovaa vessapaperia... Tavallista kurjempien ihmisten tavallista kurjempaa kärsimystä!
Onko näin? No ei paljon kyllä naurata, maailmahan suorastaan potkii päähän. Mutta entäpä jos kaikki sattuukin omalla kohdalla olemaan vallan täydellisesti: rahaa on riittämiin, samoin lääniä asunnossa, töissä voi käydä jos jaksaa, ruoat tarjoillaan kulta-astiastolta ja vessapaperikin on vessapapereiden eliittiä. Silloin ajatus helposti siirtyy ympäröivään maailmaan, joka on murheita tulvillaan. Ja kappas, taas tuntuu kurjalta: Miten minä muka ansaitsisin syödä mahani täyteen kultalautaselta, kun joku toinen joutuu juomaan kuravettä?
Voi ihmiskuntaa. Ryhdistäydy! Elämän tarkoitus tuskin on löytää elämästä vain mahdollisimman paljon huonoa ja kurjaa. Märinä sikseen.
Onnea ei kannata jäädä odottamaan. Se täytyy vain oppia näkemään pienimmissäkin asioissa. Asioissa, joista elämämme koostuu. Minä olen tässä, koirankopin kokoisessa asunnossani, risaiset villasukat jalkoihin vedettyinä, katse ulkona harmaudessa, räntäsateessa. Pieni lapsi, kumisaappaat ja kuralätäkkö.
Minä olen tässä, tänään, juuri nyt. Juuri nyt maailman onnellisimpana ihmisenä.
*****
Elena
Mahtavia nämä oivallukset! Erityisesti tämä teksti. (:
VastaaPoistaps. Taisit saada tästä kurssista pohdintojesi perusteella hyvän numeron!