Kotiteollisuus-yhtyeen
keulakuva Jouni Hynynen kiskaisi keilapallon kokoisen herneen nenänsä
syövereihin huomattuaan, minkälaisiin myyntilukemiin Vain elämää –tv-sarjan
seurauksena julkaistut levyt ovat yltäneet. Kiukunpuuskassaan hän alentuu
kolumnissaan lyttäämään syvälle maanrakoon koko suurta menestystä niittäneen ohjelman.
Osansa saavat toki myös sen tähtiesiintyjät ja jopa katsojat:
Vain
elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä ”iloista laatuviihdettä”.
Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde.
Meillä Karjalassa tajutaan, että kyllä paska on paskaa, vaikka sitä
kutsutaankin iloiseksi laatuviihteeksi. Aikuiset ihmiset, nämä niin sanotut
tähdet, istuvat pöydän ääressä kitaten punaviiniä ja syöden sisäfilepihviä,
välillä avaudutaan ja kerrotaan lapsuuden ja aikuisuuden traumoista, käydään
laulamassa kolmen euron taustojen päälle joku kusinen kappale ja sitten
halaillaan ja tirautellaan porukalla pienet itkut.
Mitä helvetin iloista laatuviihdettä se semmoinen on? Huijausta se on. Huijausta, johon on langennut koko Suomen kansa.
Mitä helvetin iloista laatuviihdettä se semmoinen on? Huijausta se on. Huijausta, johon on langennut koko Suomen kansa.
Hyvä on, jokaisella
on oikeus mielipiteeseen. Äärimmäisen toivottavaa on, että jokaisella olisi myös
ymmärrystä tahdikkuuteen mielipiteensä esittämisessä.
Televisioala porskuttaa nykyään realityn voimalla eteenpäin, sen me tiedämme jokainen. Reality on huomattavan halpaa ja nopeaa tuottaa. Niin loputtoman harmillista kuin se onkin,
laatudraama jää hurjan usein kakkoseksi realitylle uusia ohjelmasisältöjä
televisiokanaville valittaessa.
Joten, mikä olisi
taiteilija Hynyselle sopivaa reality-viihdettä, kun Vain elämää ei tunnu
uppoavan? Tuuri? Tallinna? BB? Vai voisiko Hynysen mieleen olla
uusi hääohjelma, jos joku näkökulma häihin olisikin vielä käsittelemättä? Kiinnostaisiko
häntä kauneusleikkaukset? Lapsimissit tai luksusmammat? Ehkä koiran värjääminen
siniseksi..? Shoppaus-, kokkaus-, deittaus-, meikkaus-, sheikkaus-,
treenaus-, trimmaus-, skimbaus- vai ryyppäysmaratonit? Tuntuu uskomattomalta, että juuri Vain elämää –sarjan kohdalla
Hynynen päättää käyttää sanaa paska.
Vain elämää -sarjassa
jokaiselle suomalaiselle tutut ihmiset paljastavat omat kipupisteensä. Heikkoutensa
ja vahvuutensa. Herkkyytensä. Osoittavat kasvaneensa ihmisinä vaikeiden aikojen
myötä. Vahvistuneensa. Ja ennen kaikkea osoittavat olevansa iloineen ja suruineenkin
kuin kuka tahansa meistä. Heidänkin elämänsä – monille niin tuntematon ja usein
jalustalle nostettu taiteilijaelämä – on toden totta pohjimmiltaan vain elämää.
Hynynen kauhistelee kyseisen sarjan tulevan uusintana ehkä jo kevään aikana. Toivon todella, että hänkin onnistuisi ylittämään ennakkoluulonsa ja katsomaan ohjelman läpi. Ja ehkä oppimaan ohessa ripauksen nöyryyttä.
Jouni Hynysen kolumnin voi käydä lukemassa täältä.
Elena
Kovia sanoja Äijät-ohjelmaa tähdittäneeltä kritisoida laatuviihdettä. Kova poika puhumaan, mutta ei yhtäkään vedenpitävää perustetta. Paska on paskaa ei lasketa. :) uskomatonta, että aikuinen mies alentuu moiseen.
VastaaPoistaTuli ihan Vain elämää-fiilis kun tätä luki. Kiva taas vaihteeksi istua ruudun ääressä ja NAURAA. Kiitos kirjoittajalle!
VastaaPoistaShoppaus-, kokkaus-, deittaus-, meikkaus-, sheikkaus-, treenaus-, trimmaus-, skimbaus- vai ryyppäysmaratonit? - toi oli niin paras ! :---D
VastaaPoistaAhh! Oon niin samaa mieltä! Ja taas niin hyvin kirjoitettu juttu! Tykkään! :)
VastaaPoistaMulle tuli kans mieleen se äijät -ohjelma. Oliko siinä sitten viihdettä, laatua tai iloisuutta... *huoh* meitä on moneen junaan.
VastaaPoistaBlogissani odottaisi sinulle haaste :)
VastaaPoista